Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 52



 

Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen

 

Ympäristölautakunta 23.03.2022 § 52  

268/11.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Ympäristösuunnittelija Laura Kokko

 

Ympäristönsuojelulain 202 §:n nojalla kunta voi antaa lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia, paikallisista olosuhteista johtuvia, kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä (kunnan ympäristönsuojelumääräykset). Määräykset eivät voi koskea ympäristönsuojelulain nojalla luvanvaraista, rekisteröitävää eikä yleisen ilmoitusmenettelyn mukaista toimintaa eivätkä puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen toimintaa. Määräykset eivät myöskään voi koskea ympäristönsuojelulain 31 §:ssä tarkoitettua koeluontoista toimintaa, 120 §:ssä tarkoitettuja poikkeuksellisia tilanteita eikä 136 §:n 1 momentissa tarkoitettua pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamista koskevaa ilmoitusmenettelyä. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen ympäristönsuojelumääräyksestä siinä mainituin perustein.

 

Ylöjärven kaupungin ensimmäiset ympäristönsuojelumääräykset on hyväksytty vuonna 2002. Ylöjärven kaupungin nykyiset ympäristönsuojelumääräykset ovat tulleet voimaan 1.8.2013 (kaupunginvaltuuston päätös 13.6.2013 § 89). Määräyksiä on nyt tarpeen tarkistaa lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten sekä valvonnassa tehtyjen havaintojen johdosta.

 

Ympäristönsuojelumääräysten tarkistamista on valmisteltu viranhaltijayhteistyönä Tampereen kaupunkiseudun kuntien kanssa. Yhteistyön tuloksena on laadittu määräysluonnos, josta kukin kunta on muokannut kuntakohtaisen luonnoksen määräyksineen ja perusteluineen.

 

Muutokset Voimassa oleviin määräyksiin on kauttaaltaan tehty useita sisällöllisiä muutoksia, selvennyksiä ja päivityksiä. Pienempiä muutoksia on tehty mm. ajoneuvojen pesun ja huollon, kemikaalien varastoinnin ja käsittelyn, ilmansuojeluun liittyvien pykälien sekä melun torjunnan osalta.

 

Työmaavesiä koskevan pykälän 8 § lisääminen on nähty tarpeelliseksi ympäristönsuojeluviranomaisten käytännön työn kannalta. Isompien työmaiden työmaavesissä voi olla paljon kiintoainesta sekä epäpuhtauksia, jotka voisivat käsittelemättöminä aiheuttaa ympäristön pilaantumista.

 

Määräyksiin ehdotetaan lisättäväksi myös uusia pykäliä. Jätteen hyödyntämistä maanrakentamisessa käsittelevällä 25 §:llä luodaan uusi ilmoitusvelvollisuus ns. Mara-asetuksessa (Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa 843/2017) määritellyn ilmoitusvelvollisuuden alle jääville massamäärille. Määräyksen sisältö noudattaa pääsääntöisesti Mara-asetuksen määrittelyä. Tavoitteena on ollut edistää kiertotaloutta ja luoda selkeät yhteiset säännöt sille, miten määräyksessä mainittuja jätteitä voidaan hyödyntää pienimuotoisissa kohteissa.

 

Maa- ja kotieläintalouteen liittyvä pykälä 27 § on pääsääntöisesti uusi, sisältäen

osan voimassa olevien määräysten 22 §:stä. Määräykset on annettu Pinsiön-Matalusjoen ja Ruonanjoen sekä niissä elävän arvokkaan jokihelmisimpukan suojelemiseksi. Pykälä 28 § on myös uusi ja se on annettu pohjaveden suojelemiseksi.

 

Ympäristönsuojelumääräysten valmistelusta tulee kuuluttaa ja tiedottaa kuntalaisille sekä muille tahoille ja siten tarjota heille mahdollisuus osallistua määräysten valmisteluun. Valmisteluvaiheessa ympäristönsuojelumääräyksistä on pyydettävä lausunto asianomaiselta valtion valvontaviranomaiselta sekä tarvittaessa muilta viranomaisilta.

 

Liitteet Luonnos Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojelumääräyksistä perusteluineen

Lisätietoja   Ympäristösuunnittelija Laura Kokko, p. 044 4811 402, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vt. Johtava rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää:

  1. asettaa ympäristönsuojelumääräysten luonnoksen perusteluineen nähtäville Ylöjärven kaupungin verkkosivuille,

 

  1. ilmoittaa ympäristönsuojelumääräysten luonnoksen nähtävillä olosta kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla sekä Ylöjärven Uutisissa,

 

  1. pyytää ympäristönsuojelumääräysten luonnoksesta lausunnot Pirkanmaan ELY-keskukselta, Pirkanmaan pelastuslaitokselta, terveydensuojeluviranomaiselta, jätehuoltoviranomaiselta, rakennusvalvontaviranomaiselta sekä kaavoitukselta. Lisäksi luonnoksen nähtävilläolosta ja mahdollisuudesta esittää mielipiteensä luonnoksesta lähetetään erikseen tieto MTK-Ylöjärvelle, MTK-Kurulle, MTK-Viljakkalalle ja Ylöjärven Luonto ry:lle sekä niille Ylöjärven alueella toimiville asukas- ja kyläyhdistyksille, joiden yhteystiedot löytyvät internetistä.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Ruuska ehdotti muutosta ympäristönsuojelumääräysten pykälään 28 lietelannan ja virtsan levittäminen I-luokan pohjavesialueilla on kielletty. Ruuska ehdotti, että lietelannan ja virtsan levittäminen I-luokan pohjavesialueilla on kielletty uusilla peltoaloilla.

 Lehti kannatti ehdotusta.

 

 Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, suoritettiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta

 äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Ruuskan ehdotusta äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti äänin 7 (Uusitalo, Konttinen, Kuusinen, Kyttälä-Koskinen, Leppänen, Mäkinen, Peltola) - 4 (Ruuska, Koski, Lehti, Ylihonkaluoma). Puheenjohtaja totesi esittelijän ehdotuksen tulleen lautakunnan päätökseksi.

 -----