Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 22.02.2022/Pykälä 29


 

Seijantien asemakaavan muutos, koskee osaa Kirkonseudun kortteleista 211 ja 213 sekä virkistys ja katualuetta / luonnos / kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunto

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.02.2022 § 29  

614/10.02.03/2021  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Kaavahankkeen alkuperäinen nimi "Saurion päiväkodin alueen asemakaavan muutos" on muutettu nimeksi "Seijantien asemakaavamuutos".

 

Asemakaavamuutoksella osoitetaan nykyisen päiväkodin alueelle uusi asuinkerrostalon korttelialue ja nykyistä suurempi päiväkoti.

 

Osa Säästöpuistosta osoitetaan päiväkodin leikkialueeksi. Lisäksi Seijantien suunnasta osoitetaan tarvittava uusi tonttikatu ja päivitetään kevyen liikenteen yhteydet ja lähivirkistysaluetta koskevat merkinnät ja määräykset. Vihriälän päärakennus ja puukuja osoitetaan säilytettäviksi.

 

Kaavaluonnos on nähtävillä 2.2.2022 - 7.3.2022 välisen ajan Ylöjärven kaupungin kotisivuilla www.ylojarvi.fi/kaavoitus (Kaavoitus / Nähtävillä olevat kaavat) sekä kaupungintalon aulassa Kuruntie 14).

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lausuntonaan todeta, että sillä ei ole asemakaavan muutoksen luonnokseen huomautettavaa.

 

Päätös Hyväksyttiin.