Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 67


 

Valtuustoaloite NEPSY osaajien kouluttamiseksi varhaiskasvatukseen ja kouluihin

 

Kaupunginvaltuusto 07.02.2022 § 16 

 

" Lisääntyneen tiedon ja ymmärryksen myötä neuropsykiatrisia haasteita tunnistetaan ja todetaan lapsilla nykyään enemmän kuin aiemmin. Diagnooseja "nepsyillä" ovat mm. ADHD, ADD, autismikirjon häiriöt, kielenkehityksen erityisvaikeudet ja Touretten oireyhtymä.

 

Neuropsykiatriset haasteet liittyvät usein oppimisen, käytöksen, unen ja motoriikan haasteisiin. Lisäksi esiintyy myös mielialanvaihteluja, ahdistusta, pakko-oireisuutta sekä erilaisia aistiyliherkkyyksiä.

 

Nepsy-haasteet vaikuttavat jokapäiväiseen elämään: niin sosiaaliseen vuorovaikutukseen, kielelliseen ja ei-kielelliseen viestintään, tunteiden säätelyyn ja oman toiminnan ohjaukseen. Oireiden voimakkuudet ja ilmiasut vaihtelevat eri ihmisillä eri ympäristöissä. Kaikkia oireita ei esiinny kaikilla ja tämän vuoksi tuen muodot tulee miettiä yksilöllisesti, jokaisen omien tarpeiden mukaisesti.

Nepsy-haasteet eivät kosketa vain lasta tai nuorta itseään, vaan myös hänen perheensä ja muut arjessa mukana olevat aikuiset, varhaiskasvatuksessa ja koulussa, tarvitsevat tukea ja tietoa, voidakseen parhaalla mahdollisella tavalla tukea lapsen toimintakykyä arjessa.

 

Ylöjärven Sos. dem. valtuustoryhmä esittää, että seuraavan kolmen vuoden aikana kouluihin ja varhaiskasvatuksen yksiköihin koulutetaan kaupungin tarjoaman täydennyskoulutuksen kautta vuosittain vähintään kymmenen ratkaisukeskeistä neuropsykiatrista valmentajaa siten, että koulutetut jakautuvat mahdollisimman tasaisesti eri yksiköihin.

 

Tällä noin 35000 euron vuosittaisella rahallisella panoksella lisätään kouluissa ja varhaiskasvatuksessa henkilöstön osaamista jaetun asiantuntijuuden kautta ja parannetaan haasteisiin annettavan tuen vaikuttavuutta. Samalla lisätään resursseja varhaiseen ennaltaehkäisevään tukeen, joka tulee tulevaisuudessa olemaan yksi kuntien tärkeimmistä tehtävistä. 

 

Ylöjärven Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ym."

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 21.02.2022 § 67  

141/12.00.02/2022  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen vastuualueille lausuntoa varten.

 

Päätös Hyväksyttiin.