Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 395

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Sijaintikartta

 

Siltatien alueen korttelin 580 tontin numero 4 myyminen

 

Kaupunginhallitus 15.11.2021 § 395  

637/10.00.02/2021  

 

 

Valmistelija Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n asiakkuuspäällikkö Inkeri Remsu

 

"Ylöjärven kaupunginhallitukselle 25.10.2021

 

Ostoanomus

 

Ylöjärveläinen Erikoisinfra Oy, (y-tunnus 2664731-2) Teollisuustie 1, 33470 Ylöjärvi haluaa ostaa Erikoisinfra Oy:n tai myöhemmin perustettavan yhtiön lukuun Siltatien alueelta Heinikontieltä yritystontin nro 4, joka sijaitsee korttelissa 580 ja jonka pinta-ala on noin 2636 m2 toimitilan rakentamista varten. Nykyinen toimipaikkamme ei mahdollista laajentumista.

 

Erikoisinfra Oy työllistää noin viisitoista henkeä, liikevaihtoa on n 15 miljoonaa euroa. Yhtiömme on perustettu vuonna 2015.

 

Aiomme tässä vaiheessa rakentaa noin 300 m2:n toimitilat. Rakentamisen aloittaisimme vuonna 2022.

 

Tampereella 25.10.2021

Sami Mäkinen

toimitusjohtaja

Erikoisinfra Oy"

 

Erikoisinfra Oy:n (y-tunnus 2664731-2) ostoanomus kohdistuu Siltatien yritysalueen korttelin 580 tonttiin nro 4. Tontin pinta-ala on noin 2636 m2 ja myyntihinta 31.632,00 euroa. Rakennettavaksi sallittu kerrosala on 1318 m2 (e=0,5). Ostettavaksi anotun tontin sijainti ilmenee oheismateriaalina olevalta karttaotteelta.

 

Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtajan ehdotus:

Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää myydä Siltatien yritysalueen korttelin 580 tontin numero 4 Erikoisinfra Oy:lle (y-tunnus 2664731-2) omaan tai perustettavan yhtiön lukuun.

 

Muut luovutusehdot:

Kaupunginvaltuuston päätöksessä 16.6.2011 § 56 sekä Ylöjärven kaupungin vuoden 2017 maapoliittisessa ohjelmassa mainitut ehdot, joista mainittakoon:

 

1. Varausmaksuna peritään 10 % maapohjan kauppahinnasta eli 3.163,20 euroa.

 

2. Tontin myyntihinta on 31.632,00 euroa.

 

3. Ostaja vastaa omalla kustannuksellaan määräalan lohkomisesta omaksi tilakseen. Kaupanvahvistajan palkkion maksaa ostaja.

 

4. Ylöjärven Vesi perii taksansa mukaan korvauksen kunnallistekniikan liittymismaksuista. Ostaja huolehtii itse liittymästä Ylöjärven Vedelle. Ostaja on tietoinen tontin Siltatien puoleisella reunalla kulkevasta vesijohdosta.

5. Rakentamisen on käynnistyttävä ja rakennuslupa jätettävä 15.11.2023 mennessä. Varaussopimus päättyy 15.11.2023.

 

6. Määräaloista muodostettava tila ei saa osuutta yhteisiin maa- ja vesialueisiin.

 

7. Varattavalle tontille rakennettaessa on noudatettava sitä koskevan asemakaava-alueen määräyksiä ja suunnitteluohjeita, jotka saatetaan ostajan tietoon ennen lopullisen luovutuskirjan tekemistä.

 

8. Tontille rakennetaan vähintään noin 300 krs-m²:n kiinteät toimitilat. Mikäli rakentaminen ei käynnisty määräajassa 15.11.2023 mennessä, on ostajan palautettava maa-alue kaupungille vähintään luovutushetken tasoisena. Varausmaksua ei tällöin palauteta eikä luovutuskirjaa allekirjoiteta. Kaupunki ei myöskään korvaa tontille tehtyjen toimenpiteiden kustannuksia ostajalle.

 

9. Luovutuskirjaan sisällytetään sakkomaksu luovutussopimuksen ehtojen noudattamiseksi, sakon määrä 2,5 x maapohjan luovutushinta.

 

10. Muut ehdot em. valtuustopäätöksien ja kaupungin luovuttamien teollisuustonttien normaalien luovutusehtojen mukaisesti.

 

Oheismateriaali - karttaote asemakaavasta

 

Lisätiedot Timo Isolähteenmäki, p. 050 351 6507, timo.isolahteenmaki@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtajan ehdotuksen

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa