Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.11.2021/Pykälä 169

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vesihuoltolain 11 §:n mukainen vapautushakemus/ Suvikallio

 

Ympäristölautakunta 17.11.2021 § 169  

578/11.02.01/2021  

 

 

Valmistelija vs.ympäristösuunnittelija Eevi Kocis

 

Selostus asiasta Kiinteistön Suvikallio ------------- (os. ------------------------) omistaja ----- -------- on valtuuttanut -------------- hakemaan 2.5.2021 vireille tulleella hakemuksella vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukaista vapautusta viemäriverkostoon liittymisvelvollisuudesta. Hakemus koskee vapaa-ajanasuntoa, jonka käyttöaste on noin 3-4kk/vuodessa. Kiinteistö sijaitsee Ylöjärven Vesi Oy:n Lempiäniemen vahvistetulla toiminta-alueella. Talo on rakennettu vuonna 1963 ja sitä käyttää pääsääntöisesti kaksi ihmistä. Kiinteistö on kantoveden/naapurikiinteistön porakaivon varassa.

 

 Kiinteistöllä ei ole vesikäymälää. Pesuvedet talon keittiöstä johdetaan Biolanin harmaavesisuodattimen kautta kivikaivoon. Harmaavesisuodatin on asennettu vuonna 2017. Talon varusteluihin kuuluu tiskiallas.

 

 Hakija on esittänyt perusteluiksi vapautuksen hakemiseen kiinteistön vähäisen käytön ja vesihuoltolaitoksen palvelujen tarpeettomuuden. Lisäksi hakijan mukaan talon liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle taloudellisesti kohtuuttomaksi. Hakija toimitti kustannusarvion jätevesiviemäriin liittyvistä rakentamiskustannuksista hakijan kiinteistöllä. Rakentamiskustannukset ovat arvion mukaan 14 272 €.

 

Tarkastus Tarkastuksella todettiin, että kiinteistön jätevesijärjestelmä on hakemuksen mukainen. Kiinteistöllä on 300l/vrk puhdistuskapasiteetilla varustettu harmaavesisuodatin, jonka suodatinmateriaalit vaihdetaan pari kertaa kesässä.

 Kiinteistön käyttäjän mukaan pieniä hajuhaittoja on havaittavissa silloin kun suodatinmateriaalit tulisi vaihtaa. Tarkastuksella hajuhaittoja ei havaittu. Harmaavesisuodattimesta puhdistettu vesi johdetaan kivillä täytettyyn saaviin, josta vesi johdetaan putkea edelleen ojaan. Talossa ei ole muita vesikalusteita kuin tiskiallas, saunan vesi lämmitetään padassa. Kohde on kantovedellinen, juomavesi tuodaan kiinteistölle tai otetaan naapurikiinteistön porakaivosta. Kiinteistöllä on kompostoiva kuivakäymälä.   

 

Lainsäädäntö Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä vesijohtoon ja viemäriin. Saman lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta 11 §:ssä määrätyin perustein.

 

  Vesihuoltolain 11 §:n mukaan vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä jos:

 

  1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle

 tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesi huoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava

 erityinen syy; ja

 

  2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja

 asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella

 

 Lisäksi edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

 

Lausunnot Hakemuksen käsittelyä varten on pyydetty lausunnot Ylöjärven Vesi Oy:lta sekä terveydensuojeluviranomaiselta.

 

 Terveystarkastaja puoltaa lausunnossaan (lausunto

 28.7.2021) vapautusta viemäri- ja talousvesiverkostoon liittymisestä, niin pitkäksi ajaksi, kun käyttö ja toiminta pysyvät hakemuksessa kuvatun kaltaisina. Jätevesijärjestelmä toimii sille tarkoitetulla tavalla, eikä aiheuta haittaa naapureille. Terveydensuojeluviranomainen ei ole suorittanut paikan päälle tarkastusta.

 

 Ylöjärven Vesi Oy:n (lausunto 1.4.2021) yleisenä lausuntona viemäröinnin liittymisen vapautushakemuksista Lempiäniemeen kevään ja kesän aikana 2021 rakennettavan viemäriverkoston alueelta lausutaan seuraava:

 

 Ylöjärven Vesi Oy on rakentanut viemäröinnin Lempiäniemeen Ylöjärven kaupunginvaltuuston hyväksymälle jätevesihuollon toiminta-alueelle. Investointi on ollut vesihuoltolaitoksen näkökulmasta merkittävä. Alueen runkoviemäröinnin rakentamiskustannukset on vesihuoltolain mukaisesti tarkoitus kattaa ajan kuluessa toiminta-alueen kiinteistöiltä saatavilla liittymismaksuilla, joten lähtökohtaisesti toiminta-alueen kiinteistöjen on liityttävä rakennettavaan viemäriverkostoon. Kiinteistön liittymismaksun suuruus riippuu liittyvän kiinteistön kerrosalasta ja siitä tarvitaanko liittymiseen kiinteistökohtainen jätevesipumppaamo. Liittymismaksut on esitetty lausunnon liitteenä toimitetussa taulukossa.

 

 Jos ympäristönsuojeluviranomainen arvioi, että toiminta-alueen kiinteistöllä täyttyvät vesihuoltolain 11 §:ssä mainitut vapauttamisen perusteet niin liittymisvelvollisuudesta voidaan vesihuoltolaitoksen näkökulmasta myöntää järkevän pituinen määräaikainen vapautus. Jollakin aikavälillä rakennettuun viemäriin tulee kuitenkin liittyä.

 

Vastine Hakija toimitti 24.8.2021 vastineensa annettuihin lausuntoihin ja toteaa vastineessaan muun muassa seuraavaa:

 

 Nykyään vain tilapäisenä kesäasuntona käytetyssä rakennuksessa ei ole tarvetta viemärille lainkaan, koska siinä ei ole mihin sen vetäisi. Mahdolliset märkätilat (kylpyhuone, wc, keittiö) tulisi ensin rakentaa, joten se edellyttäisi lisä- tai laajennusrakentamista. Nykyinen jätevesijärjestelmä toimii sille tarkoitetulla tavalla, eikä aiheuta haittaa naapureille. Kiinteistö ei sijaitse pohjavesi- tai ranta-alueella. Kiinteistön käyttö on satunnaista kesäasumista, eikä omistajalla ole varallisuutta eikä tarvetta lisärakentamiselle. Paikalla käyneet maanrakennusurakoitsijat ovat todenneet, että pelkän viemäri- ja vesijohdon vetämisestä kaivuu- ja räjäytystöineen aiheutuu kohtuuttomat kustannukset, kun otetaan huomioon rakennuksen ikä, kunto ja käyttötarkoitus. Talo on rakennettu kallion päälle pilareille, joten räjäytystyö pitäisi suorittaa rakennuksen alla. Rakenteet eivät sitä kestä.

 

Oheismateriaali Numeroimattomana oheismateriaalina sijaintikartta.

 

Lisätiedot vs. ympäristösuunnittelija Eevi Kocis, puh. 044 481 1402, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta myöntää toistaiseksi voimassaolevan vapautuksen viemäriverkostoon liittymisvelvollisuudesta koskien kiinteistöä ------------- osoitteessa ------------------------.

 

  Mikäli olosuhteet kiinteistöllä (omistaja/haltija, käyttäjämäärä, rakennuslupaa vaativat toimenpiteet tms.) tai muu hakijan vapautuksen perusteena ilmoittama tilanne muuttuu merkittävästi, tulee asiasta ilmoittaa ympäristölautakunnalle. Kiinteistö voidaan tällöin määrätä liittymään viemäriverkostoon ennen määräaikaa. Samoin mikäli nykyisestä jätevesijärjestelmästä todetaan aiheutuvan ympäristö- tai terveyshaittaa, voidaan kiinteistö määrätä liittymään ennen määräaikaa.

 

Perustelut Liittyminen viemäriverkostoon muodostuisi hakijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon liittymisestä aiheutuvat kustannukset ja vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve. Kiinteistöllä oleva rakennus on kantovedellinen ja kiinteistöltä syntyy vain vähäisissä määrin pesuvesiä.

 

 Yksittäisen kiinteistön vapauttamisen ei voida katsoa vaarantavan vesihuollon taloudellista tai asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella. Vapautuksen myöntämisen perusteiden tulee kuitenkin olla sellaisia, että vapautuksen myöntäminen samoista perusteista kaikille kiinteistöille ei jatkossa vaikeuta vesihuoltolaitoksen mahdollisuutta järjestää vesihuoltopalvelut asianmukaisesti ja taloudellisesti toiminta-alueellaan.

 

 Asiassa on otettu huomioon nyt käsittelyssä olevien vapautushakemuksien lisäksi myös odotettavissa olevat hakemukset ja niiden vaikutus kokonaisuutena vesihuoltolaitoksen toimintaan.

 

Sovelletut oikeusohjeet Vesihuoltolaki (119/2001) 10 ja 11 §:t

  Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 155 §   

 

Jakelu Hakija

 Terveydensuojeluviranomainen

 Ylöjärven Vesi Oy

 vs. ympäristösuunnittelija 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa