Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehittämistoimikunta
Pöytäkirja 25.10.2021/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kehittämistoimikunta 25.10.2021 § 36  

    

 

 

Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.

 

Päätös 

Kehittämistoimikunnan puheenjohtaja Mauri Heiska avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 8 jäsentä ja yksi varajäsen, joten kehittämistoimikunta oli täysilukuinen. Viranhaltijoista olivat paikalla kaupunginjohtaja, joka toimii esittelijänä ja hallintopäällikkö, joka toimii pöytäkirjanpitäjänä. Lisäksi paikalla oli kehitysjohtaja, jolle annettiin läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa.

Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa