Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhteistoimintaryhmä
Pöytäkirja 29.10.2026/Pykälä 50


Kokousasian teksti

 

Työsopimus- ja viranhoitomääräyspohjien päivittäminen

 

Yhteistoimintaryhmä 29.10.2026 § 50  

   

 

Valmistelija: henkilöstöjohtaja

 

Seloste ja perustelut: Hr- ja palkanlaskentajärjestelmä Populus on päivitetty vuoden 2026 alusta. Osana kokonaisuutta on valmisteltu vuoden 2026 aikana ns. hr-työpöydän käyttöönottoa. Jatkossa hr-työpöydällä laaditaan esimerkiksi uudet palvelussuhteet, muodostetaan näiden tietojen perusteella joko työsopimus tai viranhoitomääräys sekä lähetetään työsopimus tai viranhoitomääräys sähköiseen allekirjoitusprosessiin. Hr-työpöydän omainaisuuksien käyttöönotto edellyttää nykyisten työsopimus- ja viranhoitomääräyspohjien päivittämistä. Pohjissa on noudatettu mukailleen Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:t mallipohjia. Liitteenä olevat työsopimus- ja viranhoitomääräyspohjat ovat sisällöllisesti hr-työpöydälle tulevat, mutta joiltain osain pohjat tulevat ulkoasun osalta päivittymään tulevien hr-työpöydän versiopäivitysten myötä.

 

Liite / Liitteet: Työsopimuspohja

 Viranhoitomääräyspohja

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Yhteistoimintaryhmä merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös: Merkittiin tiedoksi.