RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 20.10.2026/Pykälä 137
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.10.2026 § 137
Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.
Päätös: Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Heikki Puttonen avasi kokouksen ja läsnäolijat todettiin nimenhuutomenettelyllä. Paikalla oli yhdeksän jäsentä ja yksi varajäsen, joten lautakunta oli yhtä vaille täysilukuinen. Viranhaltijoista paikalla olivat vs. sivistysjohtaja, joka toimi esittelijänä, lukion rehtori, sivistysosaston vs. hallintopäällikkö, perusopetuksen johtaja, projektipäällikkö, varhaiskasvatuksen johtaja ja varhaiskasvatusyksikön johtaja. Lisäksi paikalla olivat kaupunginhallituksen edustaja, nuorisovaltuuston varaedustaja ja osastosihteeri, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä. Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.