Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.10.2026/Pykälä 145



Kokousasian teksti

 

Lausuntopyyntö kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaesityksestä / Alueellinen jätehuoltolautakunta

 

Tekninen lautakunta 21.10.2026 § 145  

413/10.03.01.01/2026  

 

 

Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö

 

Seloste ja perustelut: Elinkeinoelämän jätehuolto on pääsääntöisesti jätteen haltijan järjestämisvastuulla. Kunta kuitenkin vastaa tietyin ehdoin toissijaisesti näiden jätteiden jätehuollosta. Jätelain 33 §:n mukainen toissijainen vastuu tarkoittaa sitä, että kunnilla on velvollisuus järjestää yrityksille ja muille yhteisöille jätehuoltopalveluja tilanteessa, jossa jätteen haltija tätä pyytää muun palvelutarjonnan puutteen vuoksi ja jäte laadultaan ja määrältään soveltuu kuljetettavaksi tai käsiteltäväksi kunnan jätehuoltojärjestelmässä. Toissijaisen vastuun nojalla tuotettavia jätehuoltopalveluja kutsutaan TSV-palveluiksi. Kunnan toissijaisen jätehuoltovastuun avulla pyritään turvaamaan toimiva jätehuolto ja jätehuoltopalveluiden saatavuus silloinkin, kun muuta palvelutarjontaa ei ole saatavilla.

 

 TSV-palveluun liittyvistä menettelyistä säädetään jätelaissa. TSV-palvelun tarjoaminen perustuu aina jätteen haltijan esittämään pyyntöön ja arvioituun palvelupuutteeseen markkinoilla. Silloin, kun jätehuoltopalvelun arvo on vähintään 2 000 euroa vuodessa, jätteen haltijan on ennen pyynnön tekemistä julkaistava ilmoitus tarvitsemastaan palvelusta Materiaalitori-verkkopalvelussa. Vasta sen jälkeen, jos sopivaa markkinaehtoista palvelua ei löydy kohtuullisin ehdoin, voi pyynnön palvelusta esittää kunnalliselle jäteyhtiölle. Materiaalitorin käyttövelvoite ei koske tiettyjä hankintayksiköitä, jotka voivat selvittää markkinaehtoisen palvelun saatavuutta myös julkisten hankintojen Hilma-ilmoituskanavan kautta. Kunnan on tehtävä jätteen haltijan kanssa TSV-palvelusta sopimus, jonka kesto voi olla enintään kolme vuotta kerrallaan.

 

 Velvollisuus käyttää Materiaalitoria ei koske toissijaista palvelua, jonka vuosittainen arvo on alle 2 000 euroa. Jätteen haltija voi tällöin osoittaa palvelua koskevan pyynnön suoraan kunnan jätelaitokselle, eikä palvelusta näissä tapauksissa tarvitse tehdä sopimusta. Kunnan jätelaitoksen on kuitenkin vuosittain toimitettava tietoalustaan tiedot tällaisten palveluiden kokonaisarvosta, palvelua käyttävien jätteen haltijoiden kokonaismäärästä sekä tiedot annetusta palvelusta jätelajeittain ja käsittelymenetelmittäin eriteltyinä.

 

 TSV-jätetaksan mukaisilla jätemaksuilla katetaan kuntavastuullisen TSV-jätehuollon järjestämisen ja toteutuksen kaikki jätelain mukaiset kustannukset, jotka muodostuvat jätteen käsittelystä ja tiedotuksesta, neuvonnasta ja hallinnosta. Jätemaksuilla katetaan myös kaatopaikkojen käytöstä poistaminen ja jälkihoito sekä jätehuoltoviranomaisen toiminta. Jäteastioiden tyhjennysmaksut sisältävät lisäksi keräyksen ja kuljetuksen. TSV-jätetaksan rakenteen esitetään säilyvän samanlaisena kuin vuonna 2026.

 

 Jätetaksan 24 §:ä esitetään muutettavaksi siten, että sekajätteen kiinteistökohtaisen keräysalueen ulkopuolella sijaitsevilta kiinteistöiltä perittäisiin jatkossa tasasuuruinen lisämaksu, jos kiinteistö liittyy vapaaehtoisesti kiinteistökohtaiseen keräykseen. Nykyisin lisämaksu määräytyy sen perusteella, kuinka pitkä kuljetusmatka aiheutuu jäteauton poiketessa varsinaiselta keräysreitiltä. Maksu olisi tällöin kaikille sama, riippumatta siitä kuinka kaukana sekajätteen keräysalueesta kiinteistö sijaitsee. Esitetty muutos selkeyttää maksun määräytymistä ja kohtelee kiinteistöjä aiempaa yhdenmukaisemmin sekä kattaa palvelusta aiheutuvat kustannukset.

 

 Uutena asiana TSV-jätetaksaan esitetään yhden euron suuruista paperilaskulisää, jos jätelasku lähetetään asiakkaalle paperisena. Vastaavaa lisämaksua esitetään myös muihin kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksoihin.

 

 Taksaesityksessä esitetään myös poistettaviksi sekajätteen vaihtolavaluokat 6, 8 ja 16 kuutiometriä ja yhdistettäväksi ne yhdeksi vaihtolavaluokaksi enintään 20 kuutiometriä. Muutosta esitetään pienten vaihtolavojen vähäisen kysynnän vuoksi. Esityksessä ehdotetaan lisäksi vaihtolavaluokat 24 ja 30 kuutiometriä yhdistettäväksi yhdeksi vaihtolavaluokaksi, enintään 30 kuutiometriä. Muutoksella ei ole vaikutusta asiakashintoihin. Lisäksi lasin 0,8 kuutiometrin syväkeräyssäiliön hinta esitetään poistettaviksi taksasta kysynnän puutteen vuoksi.

 

 Lisäksi taksaesitys sisältää joitakin tekstitarkennuksia. Jätetaksan hintavertailu on liitteenä.

 

Toimivalta: Hallintosääntö § 118

 

Lisätietoja päätöksestä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383,

 ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 

Liitteet: Lausuntopyyntö

 Esitys kunnan toissijaisen vastuun jätetaksaksi 1.1.2027 alkaen

 TSV-taksa, hintavertailu 2026–2027

 

Esittelijä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus:

Tekninen lautakunta päättää, että sillä ei ole lausuttavaa kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaesityksestä.

Päätös:

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

-----