Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.10.2026/Pykälä 134


Kokousasian teksti

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Tekninen lautakunta 21.10.2026 § 134  

   

 

 

Teknisen lautakunnan kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään kuusi jäsenistä.

 

Päätös: Puheenjohtaja totesi kokouksen osallistujat. Nuorisovaltuuston jäsen Anni Lehdelle myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus teknisen lautakunnan kokouksiin lautakuntaedustuksen ajaksi. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 -----

 

Henrik Pajunen oli poissa kokouksesta klo 17:00-17:01 asian käsittelyn aikana.