RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.09.2026/Pykälä 233
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kaupunginhallitus 14.09.2026 § 233
Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.
Päätös: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi-Pekka Ahosen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja Karita Jäppinen toimi kokouksen puheenjohtajana, avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 6 jäsentä ja 3 varajäsentä, joten kaupunginhallitus oli kahta vaille täysilukuinen. Lisäksi paikalla olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja 1., 2. ja 3. varapuheenjohtaja sekä nuorisovaltuuston varaedustaja. Viranhaltijoista paikalla olivat kaupunginjohtaja, joka toimi esittelijänä ja hallintojohtaja, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä sekä kaavoituspäällikkö ja kaupunkirakennejohtaja, joille päätettiin myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeus kokouksessa seuraavasti:
- kaavoituspäällikkö §:t 233-239
- kaupunkirakennejohtaja §:t 233-239
Tämän jälkeen varapuheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
-----
Teuvo Hakanen saapui kokoukseen ennen tämän asian käsittelyä klo 15.02.