Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.06.2026/Pykälä 99



Kokousasian teksti

 

Liikkumisohjelma vuosille 2026–2036 / Hyväksyminen, tekninen lautakunta

 

Tekninen lautakunta 20.05.2026 § 83 

 

 

 

Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Seloste ja perustelut: Ylöjärven kaupunkistrategia 2026–2036 tavoittelee kaupunkia, jossa lisätään liikuntaa ja arkiaktiivisuutta suosivia olosuhteita sekä asukkaiden harrastusmahdollisuuksia. Strategian nostama hyvinvointitavoite on terveiden elämäntapojen ja tasapainoisen arjen tukeminen, mikä tarkoittaa muun muassa ennaltaehkäisevien toimintamallien sekä saavutettavien palveluiden tarjoamista. Kaupungin hyvinvointiohjelma vuosille 2025–2036 korostaa strategian tapaan yhteisöllistä ja tasapainoista arkea sekä turvallista ja viihtyisää arkiympäristöä. Liikkumisen edistäminen on lain mukaan yksi kunnan perustehtävistä.

 

 Liikkumisohjelman tarkoitus on viedä liikkumisen edistämistyö konkreettisemmalle tasolle ja luoda suuntaviivoja pitkäjänteiselle työlle. Ylöjärven liikkumisohjelmalla pyritään kehittämään ennen kaikkea arkiliikkumiseen kannustavia toimia ja olosuhteita sekä harrastamista.

 

Liikkumisohjelman laadinnasta on vastannut kaupungin poikkihallinnollinen työryhmä, jonka tukena ovat toimineet ulkopuoliset asiantuntijat. Liikkumisohjelman valmistelutyössä kuultiin laajasti asukkaita ja kuntalaisilta sekä paikalliselta seurakentältä saatiin tietoa kuntalais- ja seurakyselyiden avulla. Valmistelun aikana saatiin näkemyksiä myös kaupungin vanhus- ja vammaisneuvostolta, lasten parlamentilta, nuorisovaltuustolta sekä seura- ja kulttuuriparlamenteilta.

 

Ylöjärven kaupungin liikkumisohjelma suuntaa toimia vuoteen 2036 saakka. Pitkä aikajänne mahdollistaa haasteellisempienkin tavoitteiden toteuttamisen ja antaa aikaa toimenpiteiden ja uusien toimintatapojen juurruttamiselle.

 

Toimivalta: Hallintosääntö § 118

 

Lisätietoja päätöksestä: Liikuntapäällikkö Sini Aalto, p. 041 730 0165, sini.aalto@ylojarvi.fi

 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383,

 ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 

Liite: Liikkumisohjelma 2026–2036, luonnos

 

Esittelijä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus:

Tekninen lautakunta päättää merkitä Ylöjärven kaupungin liikkumisohjelmaluonnoksen 2026–2036 tiedoksi ja käy asiasta lähetekeskustelun.

Päätös:

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

-----

 

 

Tekninen lautakunta 10.06.2026 § 99  

182/12.04.00/2026  

 

 

Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Seloste ja perustelut: Ylöjärven kaupunkistrategia 2026–2036 tavoittelee kaupunkia, jossa lisäämme liikuntaa ja arkiaktiivisuutta suosivia olosuhteita sekä asukkaiden harrastusmahdollisuuksia. Liikkumisen edistäminen onkin lain mukaan yksi kunnan perustehtävistä. Liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisen velvoite nousee esiin ennen kaikkea liikuntalaissa (390/2015), mutta myös kuntalaki (410/2015) sekä laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) nostavat tehtävän esiin. Myös kaupungin hyvinvointiohjelma sisältää useita liikkumisen edistämiseen liittyviä tavoitteita.

 

Kaupunkistrategian ja hyvinvointiohjelman toteuttamiseksi sekä liikkumisen edistämisen pitkäjänteisen suunnitelmallisuuden varmistamiseksi on valmisteltu Ylöjärven kaupungin liikkumisohjelma vuosille 2026–2036. Liikkumisohjelma on poikkihallinnollinen asiakirja, joka tähtää siihen, että Ylöjärvellä kuntalaisten liikkumisen eteen tehdään töitä suunnitelmallisesti yhteistyössä. Ohjelma asettaa pitkäntähtäimen tavoitteet, joihin pyritään erilaisten pienempien tavoitteiden ja toimenpiteiden kautta. Liikkumisohjelman täytäntöönpanosta vastaa erikseen nimetty poikkihallinnollinen ryhmä ja sen toteutumisesta raportoidaan hyvinvointilautakuntaa sekä teknistä lautakuntaa säännöllisin väliajoin.

 

  Liikkumisohjelman työstämisestä on vastannut sitä varten perustettu poikkihallinnollinen työryhmä. Työryhmä on ohjelman lopullisen version laadinnassa huomioinut saamansa palautteen lähetekierroksella (hyla 12.5.2026, kola 19.5.2026 ja tekla 20.5.2026). Työryhmä esittää, että hyvinvointilautakunta sekä tekninen lautakunta hyväksyvät liitteenä olevan Ylöjärven kaupungin liikkumisohjelman vuosille 2026–2036. Ohjelmasta voidaan laatia hyväksymisen jälkeen erillinen esitysmateriaali.

 

Toimivalta: Hallintosääntö § 118

 

Lisätietoja päätöksestä: Liikuntapäällikkö Sini Aalto, p. 041 730 0165, sini.aalto@ylojarvi.fi

 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383,

 ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 Rakennuspäällikkö Mikko Allinniemi, p. 040 519 7130,

 mikko.allinniemi@ylojarvi.fi

 

Liite: Ylöjärven kaupungin liikkumisohjelma 2026–2036

 

Esittelijä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus:

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen Ylöjärven kaupungin liikkumisohjelman vuosille 2026–2036.

 

Päätös:

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

-----