RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 12.05.2026/Pykälä 62
Toiminta-avustukset vuodelle 2026 / Liikuntapalvelut
Hyvinvointilautakunta 12.05.2026 § 62
350/02.05.01.00/2025
Valmistelija: Liikuntapäällikkö Sini Aalto
Seloste ja perustelut: Ylöjärven kaupungin hallintosäännön mukaan hyvinvointilautakunnan tehtäviin kuuluu päättää tehtäväalueensa avustuksista. Avustusten jakamisessa noudatetaan hyvinvointilautakunnan hyväksymiä avustusperiaatteita (hyvinvointilautakunta 13.01.2026 §7).
Toiminta-avustukset liikuntatoimintaan olivat haettavina 1.-31.3.2026 välisenä aikana. Toiminta-avustus on yleisavustus, jota voivat hakea kaikki Ylöjärvelle rekisteröityneet yhdistykset, joilla on ollut liikunnallista toimintaa vähintään vuoden ajan. Sähköinen hakulomake julkaistiin kaupungin verkkosivuilla. Ilmoitus avustushausta julkaistiin Ylöjärven Uutisissa, Uutis-Oivassa, kaupungin kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa sekä seuratiedotteessa.
Avustushakemuksia saapui hakuajan puitteissa yhteensä 21 eri yhdistykseltä, joista kolme siirrettiin liikunta-avustuksiin yleisavustusten puolelta. Avustuksia haettiin yhteensä 141 400 euroa. Jaettavissa liikunnan toiminta-avustuksiin on 100 000 euroa.
Toiminta-avustusten jakoesityksen on valmistellut hyvinvointilautakunnan 19.8.2025 (§ 98) kokouksessaan nimeämä työryhmä, johon lisäksi nuorisovaltuusto nimesi oman edustajansa. Työryhmä kokooontui kerran 21.4.2026 pisteyttämään avustushakijat ja koostamaan pisteiden perusteella alustavan jakoesityksen. Työryhmä laati lopullisen esityksen kokouksen jälkeen sähköpostikeskusteluin. Jakoesityksessä on huomioitu hyvinvointilautakunnan vahvistamat jakoperiaatteet.
Avustusten jakoperiaatteen mukaisesti avustusten jaossa käytettävään pisteytykseen vaikuttavat seuratoiminnan määrä ja laajuus (80%) sekä toiminnan laatu (20%). Näiden osa-alueiden sisällä on edellisvuoteen verrattuna tullut muutoksia, joilla oli vaikutusta pistemääriin. Merkittävimpänä uudistuksena edellisvuoteen verrattuna on alle 18 -vuotiaiden harrastajien painoarvon nousu.
Hakija | Avustusesitys € |
Goodwill Riders ry | 3 000 |
Iso-Mustajärven Urheilijat ry | 1 400 |
Kurun Ryhti ry | 1 300 |
Länsi-Teiskon Soutajat ry | 700 |
Länsi-Teiskon Visa ry | 1 400 |
Parkkuun Leijonat ry | 2 400 |
Peräkylän Pallo ry | 3 500 |
Taekwon-do Center Ylöjärvi ry | 8 000 |
Uplakers ry | 17 600 |
Viljakkalan kirkkovenesoutajat ry | 500 |
Viljakkalan Naisvoimistelijat ry | 1 400 |
Viljakkalan Urheilijat ry | 1 000 |
Ylöjärven Ilves ry | 17 700 |
Ylöjärven Isku ry | 3 100 |
Ylöjärven Keilailuliitto ry | 2 200 |
Ylöjärven Olkkoset reeniryhmä ry | 700 |
Ylöjärven Pallo YPA ry | 16 000 |
Ylöjärven Ryhti ry | 13 000 |
Ylöjärven Shotokan karateseura ry | 2 000 |
Ylöjärven Tennis ry | 600 |
Ylöjärven Urheilijat ry | 2 500 |
Avustukset yhteensä | 100 000 |
Hakijoiden, joille lautakunta myöntää toiminta-avustuksen, tulee toimittaa viimeisimmän toimintakauden allekirjoitettu tilinpäätös sekä tilin-/toiminnantarkastajien lausunto viimeistään toukokuun loppuun (31.5.) mennessä. Poikkeavista toimitusajoista tulee sopia erikseen. Avustus maksetaan hakijalle vasta, kun kaikki edellisen toimintakauden asiakirjat on toimitettu ja tarkistettu.
Toimivalta: Hallintosääntö §100, kohta 17
Lisätietoja päätöksestä: Liikuntapäällikkö Sini Aalto, p. 041 730 0165, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Liite: - liikunnan toiminta-avustustyöryhmän kokousmuistio 21.4.2026
Oheismateriaali: - hakijoiden vertailutaulukot
Esittelijä: Vapaa-aikajohtaja
Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää jakaa liikunnan toiminta-avustukset vuodelle 2026 selosteosassa olevan työryhmän esityksen mukaisesti.
Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.
Jäsen Emmi Sarvijärvi poistui jäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Jäsen Jenni Mäkinen poistui kokousesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.15.
-------