RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 12.05.2026/Pykälä 59
Yhdistysten yleisavustukset vuodelle 2026
Hyvinvointilautakunta 12.05.2026 § 59
350/02.05.01.00/2025
Valmistelija: Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen
Seloste ja perustelut: Hyvinvointilautakunnan myöntämä yhdistysten yleisavustus on tarkoitettu rekisteröityjen yhdistysten järjestämän yleishyödyllisen ja Ylöjärvellä toteutettavan toiminnan tukemiseen. Yleisavustuksen jakamisessa noudatetaan hyvinvointilautakunnan hyväksymiä avustusten myöntämistä koskevia periaatteita (Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2026).
Yleisavustuksia voidaan myöntää yhdistykselle, jonka kotipaikka on Ylöjärven kaupungissa tai jonka säännöllinen toiminta kohdistuu ylöjärveläisiin asukkaisiin ja joka toimii pääsääntöisesti Ylöjärven alueella. Yleisavustus myönnetään yhdistyksen sääntöjen mukaiseen toimintaan ja myönnetyt avustukset on tarkoitettu käyttötalousmenoihin, eikä niitä saa käyttää esim. sijoitustoimintaan, lainanmaksuun tai muihin pääomatalousmenoihin. Yleisavustusta ei myönnetä yhdistykselle, joka saa toiminta-avustusta tai yleisavustusta joltakin muulta kaupungin tehtäväalueelta.
Yhdistysten yleisavustushaku oli auki 1.-31.3.2026. Sähköinen hakulomake julkaistiin kaupungin verkkosivuilla. Ilmoitus avustushausta julkaistiin Ylöjärven Uutisissa, Uutis-Oivassa, kaupungin kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa, sekä järjestökirjeen tilaajille toimitetussa jäsenkirjeessä.
Yleisavustushakemuksia saapui yhteensä 66 kpl ja hakemuksissa anotun yleisavustuksen yhteismäärä oli 75137,00 euroa. Neljä hakemusta siirrettiin lisäselvityksien jälkeen liikunnan toiminta-avustuksiin. Hakijat edustavat monipuolisesti erilaisia yhdistyksiä ja eniten hakijoita oli kylä- ja asukasyhdistyksistä. Uusia hakijoita oli neljä, joista yksi ei ollut rekisteröitynyt yhditys.
Hyvinvointilautakunnan talousarvioon on yleisavustuksiin ja kohdeavustuksiin varattu yhteensä 46 000 euroa. Valmistelussa on tarkasteltu painotusta yhdistysten yleisavustusten ja kohdeavustuksien välillä siten, että yleisavustusta myönnettäisiin 33 500 euroa ja kohdeavustusta jo päätetyn mukaisesti keväällä 6500 euroa ja syksylle jää näin 6000 euroa.
Hyvinvointilautakunnan työryhmä on valmistellut yleisavustusten jakoesityksen avustusperiaatteiden ja hyvinvointisuunnitelman painopisteiden mukaisesti. Erityistä painoarvoa annettiin paikallisesti toimiville ja asukkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukeville yhdistyksille. Avustussummat porrastettiin samantyyppisten yhdistysten välillä toiminnan laajuuden ja säännöllisyyden sekä kokonaismenojen mukaan. Kylä- ja asukasyhdistyksiltä huomioitiin omistuksessa olevat kokoontumistilat ja sosiaali- ja terveysjärjestöiltä toiminnan paikallinen kohdentuminen sekä yhteys hyvinvointiohjelman painopisteisiin.
Hyvinvointilautakunta edellyttää, että avustusta saavat yhdistykset toimittavat tilinpäätöksensä, toimintakertomuksensa ja tilin-/toiminnantarkastajan lausunnon hyvinvointipäällikölle 31.5.2026 mennessä. Poikkeavista toimitusajoista tulee sopia erikseen. Avustus maksetaan hakijalle vasta, kun kaikki edellisen toimintakauden asiakirjat on toimitettu ja tarkistettu.
Toimivalta: Hallintosääntö §100
Lisätietoja päätöksestä: Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen 044 481 1471, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Liite / Liitteet: - avustustyöryhmän muistio
Oheismateriaali: - yhteenveto hakemuksista/yleisavustukset 2026, esitellään kokouksessa
Esittelijä: Vapaa-aikajohtaja
Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää;
1) myöntää yleisavustusta selosteosassa mainituin perustein seuraavasti:
Hakija | Haettava summa (€) | Vuosi 2025 (€) | Esitys (€) 2026 |
Eläinyhdistykset (harrastus) |
|
|
|
Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys, PESU ry | 1000 | 500 | 250 |
Snöggur Ry | 400 | 400 | 350 |
Ylöjärven koirakerho ry | 1200 | 600 | 400 |
Ylöjärven Käyttöhukat ry | 7257 | 500 | 350 |
|
|
|
|
Eläkeläis- ja senioriyhdistykset |
|
|
|
Anne Aalto | 1000 | 0 | 0 |
Eläkeliiton Ylöjärven yhdistys ry | 1000 | 700 | 750 |
Eläkkeensaajien Ylöjärven yhdistys ry | 1000 | 650 | 750 |
Kurun Eläkkeensaajat ry | 900 | 600 | 600 |
Kyrösjärven alueen Eläkeläiset ry | 600 | 550 | 600 |
Ylöjärven Eläkeläiset ry | 1000 | 600 | 700 |
Ylöjärven seniorit ry | 1200 | 750 | 750 |
|
|
|
|
Harrastus- ja kulttuuriyhdistykset |
|
|
|
Iloiset Karaokeharrastajat Ry | 2000 | 300 | 0 |
Kurun Kaiku ry | 1000 | 500 | 475 |
Kurun Samoilijat ry | 500 | 500 | 500 |
Rate ry | 1500 | 0 | 400 |
Viljakkalan Teatteriyhdist. Wimma ry | 500 | 500 | 500 |
Wolfpack ry | 1280 | 0 | 500 |
Ylöjärven avantouimarit ry | 1000 | 800 | 700 |
Ylöjärven frisbeegolfradat ry | 1000 | 700 | 650 |
|
|
|
|
Kotiseutuyhdistykset |
|
|
|
Kuru-seura ry | 3000 | 1 200 | 1 000 |
Ylöjärvi-Seura ry | 3900 | 1 700 | 1 500 |
Karhe-Seura ry | 700 | 500 | 500 |
|
|
|
|
Kylä- ja asukasyhdistykset |
|
|
|
Länsi-Teiskon maa- ja kotitalousseura | 500 | 300 | 350 |
Mannin asukasyhdistys ry | 1000 | 450 | 500 |
Metsäkylän asukasyhdistys ry | 800 | 550 | 475 |
Nisun kyläyhdistys ry | 300 | 300 | 300 |
Parkkuun seudun kyläyhdistys ry | 1300 | 850 | 800 |
Pengonpohjan kyläyhdistys ry | 1000 | 700 | 700 |
Taistelijan talo-palveluyhdistys | 4500 | 430 | 450 |
Takamaan kyläyhdistys ry | 800 | 750 | 750 |
Veittijärven Asukasyhdistys ry | 1300 | 650 | 600 |
Viljakkalan Haveri ry. | 450 | 450 | 450 |
Viljakkalan kyläyhdistys Vilkku ry | 600 | 750 | 600 |
Viljakkalan Seurojentalo yhdistys ry | 2000 | 750 | 700 |
Vuorentaustan omakotiyhdistys ry | 650 | 550 | 500 |
Ylöjärven-Mutalan maa- ja kotitalousseura | 1000 | 750 | 700 |
|
|
|
|
Muut |
|
|
|
Asuntilan Martat ry | 500 | 500 | 500 |
Kurun Marttayhdistys | 800 | 0 | 450 |
Lavajärven seudun reservialiupseerit ry | 600 | 500 | 450 |
Luoteis-Pirkanmaan Palokuntaveteraanit ry | 350 | 250 | 250 |
Nisu-Väinä Metsästäjät ry | 600 | 400 | 300 |
Takamaanvalot ry | 1000 | 250 | 0 |
Viljakkalan Marttayhdistys ry | 650 | 400 | 400 |
Ylöjärven Maanpuolustusnaiset | 1000 | 0 | 600 |
Ylöjärven Reserviupseerit ry | 1000 | 550 | 450 |
Ylöjärven Reservinaliupseerit ry | 1100 | 650 | 650 |
|
|
|
|
Perhe- ja vanhempainyhdistykset |
|
|
|
Huoltajat Viljakkalasta ry | 400 | 400 | 400 |
Kauraslammen vanhempainyhdistys | 2000 | 750 | 650 |
Kurun yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys Kiva ry | 800 | 550 | 500 |
Mannerheimin lastensuojeluliiton Kurun yhdistys ry | 600 | 600 | 550 |
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ylöjärven yhdistys ry | 1000 | 0 | 750 |
Mutalan koulun vanhempainyhdistys ry | 800 | 500 | 450 |
Siivikkalan koulun vanhempainyhdistys Siivis ry | 650 | 550 | 500 |
Vuorentaustan koulun vanhempainyhdistys ry | 1000 | 0 | 500 |
|
|
|
|
Potilas- ja omaisyhdistykset |
|
|
|
AVH-yhdistys Pirkanmaa ry/Ylöjärven vertaiskerho | 600 | 400 | 350 |
Diabetes Pirkanmaa ry | 800 | 600 | 500 |
Mieli Ylöjärven Mielenterveys ry | 1500 | 700 | 900 |
Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry | 250 | 250 | 250 |
Tampereen Seudun Omaishoitajat ry | 500 | 600 | 500 |
Ylöjärven Akanat ry | 700 | 600 | 700 |
Ylöjärven mielenterveysyhdistys Tammi ry | 1100 | 700 | 900 |
Ylöjärven Sydänyhdistys ry | 1000 | 950 | 950 |
Yhteensä | 75137 | 33 680 | 33 500 |
2) Hakijoiden, joille lautakunta myöntää avustusta, tulee toimittaa tilinpäätös, toimintakertomus ja tilin-/toiminnantarkastajan lausunto hyvinvointipäällikölle 31.5.2026 mennessä. Poikkeavista toimitusajoista tulee sopia erikseen. Avustus maksetaan hakijalle vasta, kun kaikki edellisen toimintakauden asiakirjat on toimitettu ja tarkistettu.
Päätös: Puheenjohtaja Tapani Tienari, varapuheenjohtaja Emmi Sarvijärvi ja jäsen Jenni Mäkinen poistuivat kokouksesta jääveinä tämän asian käsittelyn ajaksi.
Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan ollessa estyneitä hyvinvointilautakunta valitsi Sari Listenmaan tämän asian käsittelyä varten tilapäiseksi puheenjohtajaksi.
Hyvinvointilautakunta hyväksyi yleisavustusten jaon vuodelle 2026 avustustyöryhmän esityksen/selosteosan mukaisesti.
Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.52.
-------