RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 08.04.2026/Pykälä 35
Nuva-raha 2026
Nuorisovaltuusto 04.02.2026 § 17
Hyvinvointilautakunta myöntää vuosittain 3000€ Nuva-rahaa ylöjärveläisten lasten ja nuorten hyväksi menevään toimintaan. Raha jaetaan nuorisovaltuuston tekemän ehdotuksen pohjalta. Hakija voi olla esimerkiksi harraste- tai nuorisoryhmä, koulu tai koululuokka, yhdistys tai yksityishenkilö. Nuva-rahan hakuaika on 1.-31.3.2026.
Keskustellaan siitä, painottaako nuva jotain teemaa hakemuksissa.
Päätös Nuorisovaltuusto kävi keskustelua mahdollisista teemoista. Nuorisovaltuusto päätti yksimielisesti haluavansa painottaa tämän vuoden avustuksia jaettaessa teemaa liikunta ja luovuus.
Nuorisovaltuusto 08.04.2026 § 35
Määräaikaan mennessä tuli 16 hakemusta, joiden yhteissumma oli 7792€. Käsitellään hakemukset ja tehdään ehdotus rahan jakamisesta hyvinvointilautakunnalle.
Päätös Elea, Iida sekä Anni S poistuivat kokouksesta päätöksen teon ajaksi jääviyssyistä.
Nuorisovaltuusto päättää ehdottaa hyvinvointilautakunnalle Nuva-rahan 2026 jakamista seuraavasti:
taho | summa (€) | käyttötarkoitus |
Vuorentaustan koulun alaluokkien oppilaskunta | 300 | välituntivälineitä sekä pelejä välitunneille |
Metsäkylän yhtenäiskoulun oppilaskunta | 500 | oppilaiden fyysisen aktiivisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen tapahtumilla ja liikuntavälineillä |
Siltatien koulun oppilaskunta | 200 | käsikirjasto antikvariaatista |
Ylöjärven geokätkötiimi | 70 | retkievästen toteuttaminen ja omien kätköjen tekeminen |
Teatteri Tikka | 350 | eväitä ja tekemistä näytelmän ensi-iltajuhliin sekä karonkkaan |
Siivikkalan koulun oppilaskunnan hallitus | 150 | välituntitekemistä liikuntavälineillä sekä luovuutta tukevalla tekemisellä (mm. katuliidut) |
Viljakkalan yhtenäiskoulun oppilaskunnan hallitus | 150 | liikuntavälineitä välituntikäyttöön |
Takamaan koulun oppilaskunta | 300 | välituntitoimintaa mm. liikuntavälineistä sekä lautapeleistä |
Nuorisotila Nuokku | 180 | ladattava nyrkkeilylaite nyrkkeilyyn |
Vahannan koulun oppilaskunta | 550 | viihtyvyyden lisääminen karusellilla koulun pihaan |
Mutalan koulun oppilaskunta | 250 | välituntivälineitä liikunnan ja luovuuden lisäämiseen |