RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 08.04.2026/Pykälä 42
Kokousasian teksti
Lausuntopyyntö asemanseudun asemakaavamuutos
Nuorisovaltuusto 08.04.2026 § 42
Asemanseudun maankäytön kehittämiseksi asetetaan alueen asemakaavamuutos vireille ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville.
Osallisia ovat suunnittelualueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin asemakaavamuutos saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.
Tutustutaan ennalta lähetettyyn materiaaliin yhdessä, keskustellaan asemakaavamuutoksesta ja tehdään mahdollinen lausunto eteenpäin lähettäväksi.
Päätös Käsitellään asia ensi kokouksessa.