RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 100
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Valtuustoaloite osallistava säästökohteiden etsintä (pdf 46.97 kb) |
Valtuustoaloite: Osallistava säästökohteiden etsintä
Kaupunginvaltuusto 01.12.2025 § 162
”Ylöjärven kaupungin henkilöstö on paras asiantuntija erilaisten toiminnallisten säästöjen etsimiseen yhdessä esihenkilöiden ja osastojen johdon kanssa. Kaupungin käyttötalousmenojen noustessa on syytä pysähtyä pohtimaan oman työyksikkönsä ja naapuriyksikön mahdollisia säästökohteita, toiminnan tehostamiseen liittyviä ideoita ja toiminnan kehittämisen kautta syntyviä säästöjä.
Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että henkilöstölle avataan sisäisille verkkosivuille nimetön säästökanava, jonne voi esittää erilaisia säästötoimenpiteitä ja kehittämisehdotuksia. Sähköinen säästökanava avataan viipymättä vuoden alussa ja aineistoa kerätään koko kevätlukukauden ajan. Kertynyt aineisto säästöideoista tuotetaan osaksi talousarvio 2027 prosessia ja ideoita hyödynnetään talouden tasapainottamiskeinoina vuoden 2027 budjetin laadinnassa.
Kokoomuksen valtuustoryhmä ym.”
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 15.12.2025 § 433
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Esittelijä: Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen talouspalveluille ja kehityspalveluille lausuntoa varten.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus 13.04.2026 § 100
519/00.01.03/2025
Valmistelija: talousjohtaja Juha Liinavuori ja kehitysjohtaja Sari Soini
Seloste ja perustelut: Aloite nostaa esiin henkilöstön arvokkaan roolin toiminnan kehittämisessä ja kustannustehokkaiden ratkaisujen tunnistamisessa. Kaupungin talouden kehitys edellyttää jatkuvaa tarkastelua ja toimintatapojen arviointia. Henkilöstön osallistaminen säästö- ja kehittämisideoiden keräämiseen tukee tätä tavoitetta ja tarjoaa mahdollisuuden tuoda esiin näkökulmia, jotka perustuvat arjen käytännön kokemukseen.
Ehdotus sähköisen, nimettömän palautekanavan avaamisesta sisäisille verkkosivuille on toteuttamiskelpoinen. Kanavan avulla voidaan kerätä ideoita keskitetysti ja mahdollistaa henkilöstölle matalan kynnyksen tapa osallistua kehittämistyöhön.
Talouspalvelut ja kehityspalvelut suhtautuu aloitteeseen myönteisesti. Suunnitelmissa on järjestää henkilökunnalle anonyymi kysely hyvissä ajoin alkuvuoden aikana, jotta ideat voidaan huomioida talousarvio 2027 -prosessissa.
Kaupungin yhteistoimintaryhmä on käsitellyt ”Henkilöstön ideat talousarvion 2027 valmisteluun” -asian kokouksessaan 26.3.2026 § 18.
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Lisätietoja päätöksestä: talousjohtaja Juha Liinavuori, 040-133 4540, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
1. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy talouspalveluiden ja kehityspalveluiden lausunnon vastauksena aloitteeseen ja
2. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.
Päätös: Hyväksyttiin.
-----
Talousjohtaja saapui kokoukseen ennen tämän asian käsittelyä klo 16.53.
-----
Kehitysjohtaja poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 16.56.