Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Esityslista 26.03.2026/Asianro 25


Kokousasian teksti

 

Arviointikertomus vuodelta 2025, valmistelun käynnistäminen

 

Tarkastuslautakunta 26.03.2026    

52/02.06.01/2026  

 

Seloste ja perustelut: Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan mm. arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksen mukaisella tavalla.

 

 Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Toimivalta: Kuntalaki 121 §

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus:

Tarkastuslautakunta päättää

1. käydä keskustelun arviointikertomuksen valmistelun käynnistämisestä ja

2. jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös: