RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 17.03.2026/Asianro 49
Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonnan suunnitelma 2026 ja valvontakertomus 2025
Kasvatus- ja opetuslautakunta 17.03.2026
29/12.07.00/2023
Valmistelija: Varhaiskasvatuksen palvelujohtaja Anu Mantere
Seloste ja perustelut:
Valvonta yksityisessä varhaiskasvatuksessa perustuu varhaiskasvatuslakiin (540 / 2018) ja asetukseen (753/ 2018) sekä palvelusetelipäiväkotien osalta seudulliseen palvelusetelisääntökirjaan ja valvonnan suunnitelmaan.
Yksityisiä varhaiskasvatuksen palveluntuottajia velvoittaa edellisten lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön asetus varhaiskasvatuksen yksityisen palveluntuottajan lupa- ja ilmoitusmenettelyyn kuuluvista liitteistä (890/2022).
Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaan yksityisen varhaiskasvatuksen valvontaviranomainen on Lupa- ja valvontavirasto (LVV) sekä kunnan toimielin tai sen määräämä viranhaltija.
Kun varhaiskasvatusta suunnitellaan, järjestetään tai tuotetaan ja siitä päätetään, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.
Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonnan suunnitelmassa kuvataan ohjauksen, neuvonnan ja valvonnan toteuttamista vuonna 2026 sekä valvontakertomuksessa kuvataan lyhyesti valvonnan toteutuminen vuonna 2025.
Varhaiskasvatuslain ohjaamana yksityisten päiväkotien toiminta on ollut 1.1.2023–31.12.2025 välisenä aikana luvanvaraista. Palveluntuottajat ovat toimittaneet lupahakemuksen toimintansa aloittamisesta tai muuttamisesta suoraan aluehallintovirastoon, joka on antanut luvan toiminnan aloittamiseen tai laajentamiseen. Kunnan valvonta viranomainen on tarkistanut päiväkotitoimintaan tarkoitetut tilat ja laatinut aluehallintovirastolle lausunnon.
Loppuvuodesta 2025 varhaiskasvatuslakiin on tullut muutoksia yksityisen varhaiskasvatuksen osalta ja lupamenettelystä on siirrytty 1.1.2026 alkaen rekisteröintimenettelyyn.
Yksityinen perhepäivähoitaja tai ryhmäperhepäiväkodin perustaja on vuonna 2025 tehnyt ilmoituksen kuntaan toiminnan aloittamisesta. Yksityistä perhepäivähoitoa koskeva sääntely ei ole muuttunut 1.1.2026 lakiuudistuksessa, eikä sitä jatkossakaan rekisteröidä Soteri-rekisteriin.
Ylöjärven kaupungissa on yksityisiä palveluseteliyksiköitä viisi. Yksityisiä perhepäivähoitajia on neljä ja kaksi yksityistä ryhmäperhepäiväkotia.
Kunnan velvollisuus on valvoa hyväksymiensä palveluntuottajien palvelujen laatua. Varhaiskasvatuslain mukaan valvontaa on toteutettava ensisijaisesti antamalla varhaiskasvatuksen järjestäjälle tarpeellista ohjausta ja neuvontaa, sekä seuraamalla toiminnan kehitystä yhteistyössä toiminnan järjestäjän kanssa.
Toimivalta: Hallintosääntö 94 §
Lisätietoja päätöksestä: Varhaiskasvatuksen palvelujohtaja, Anu Mantere, 050 548 9382, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Liite: Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonnan suunnitelma vuodelle 2026 ja valvontakertomus 2025
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää merkitä yksityisen varhaiskasvatuksen valvonnan suunnitelman ja valvontakertomuksen tiedoksi.
Päätös: