Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhteistoimintaryhmä
Pöytäkirja 19.02.2026/Pykälä 5


Kokousasian teksti

 

Ylöjärven kasvuohjelma 2040

 

Yhteistoimintaryhmä 19.02.2026 § 5  

   

 

 

Valmistelija: Kehitysjohtaja Sari Soini

 

Seloste ja perustelut: Kaupunginvaltuusto hyväksyi Ylöjärven kasvuohjelman 9.2.2026 § 7. Kasvuohjelma on kaupunkistrategian alainen ohjelma, joka tarkentaa kasvutavoitetta ja jossa määritellään toteuttamistoimia kasvun aikaansaamiseksi. Vuonna 2022 hyväksytty kasvuohjelma on ollut tarpeen päivittää uusi kaupunkistrategia ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset huomioiden.

 

Kasvuohjelman kaupunkitasoisena tavoitteena on edelleen 45 000 asukasta vuonna 2040. Kasvu keskittyy selkeästi Keskustan, Teivo-Mäkkylän ja Siltatien alueille. Muilla alueilla kasvutavoitteet ovat pienempiä. Ajallisesti kasvu on 2020-luvulla vielä maltillista, mutta kiihtyy 2030-luvulla. Ohjelmassa on huomioitu myös kasvun vaikutukset ja tarpeet palveluverkon osalta. Aluekohtaisten toimenpiteiden lisäksi on määritelty myös yhteisiä kasvua tukevia toimenpiteitä.

 

Kasvuohjelman taloudellisia vaikutuksia mallinnettiin 10 vuoden aikajänteellä. Talouden tarkastelu osoittaa, että kasvuun panostaminen vaatii resursointia etupainotteisesti, mutta laskennallisesti talous tasapainottuu kehityksen myötä.

 

Kasvuohjelman päivitystä tehtiin laajassa poikkihallinnollisessa yhteistyössä osastojen asiantuntijoiden kesken osin samanaikaisesti strategiaprosessin kanssa. Kasvuohjelmaan liittyvien toimenpiteiden tarkoista aikatauluista ja budjettivaikutuksista päätetään vuosittain talousarvion ja Mapston-asiakirjan käsittelyjen yhteydessä. Kasvuohjelman luonnoksesta pyydettiin myös yritysvaikutusten arviointi.

 

 Kehitysjohtaja Sari Soini esittelee kasvuohjelmaa kokouksessa.

 

 Merkittiin ammattiliittojen SuPerin ja JHL:n lausunto pöytäkirjaan:

 

  Ylöjärven kasvuohjelma

 

 Ylöjärven kaupungin kasvuohjelma on kunnianhimoinen mutta mahdollinen ympäristökaupunkien kupeessa. Kasvuohjelma tukee taloutta ja sitä kautta turvaa henkilöstön aseman. Kaupungin omana tuottama palveluverkko takaa huoltovarmuuden ja turvatut palvelut kaupunkilaisille. Laadukkaat omat palvelut varhaiskasvatus-, sivistys- ja vapaa-ajanpalvelut takaavat kasvuohjelman onnistumisen.”

 

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Merkitään tiedoksi.

 

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

 

 

 Merkittiin, että kehitysjohtaja Soini oli paikalla tämän asian käsittelyn ajan klo 14.05-14.10.