RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 12
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tarkastuslautakunta 18.02.2026 § 12
Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.
Päätös: Puheenjohtaja Leena Mankkinen avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 6 jäsentä ja yksi varajäsen, joten tarkastuslautakunta oli yhtä vaille täysilukuinen. Lisäksi paikalla olivat avustava tilintarkastaja BDO Oy:stä, johdon sihteeri, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä sekä hallintojohtaja, jolle päätettiin myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeus kokouksessa.
Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.