RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.02.2026/Pykälä 8
Vuorentaustan koulun Välimäenkujan toimipisteen toimiminen vaalipäivän äänestyspaikkana
Keskusvaalilautakunta 11.02.2026 § 8
Valmistelija: Keskusvaalilautakunnan sihteeri
Seloste ja perustelut: Seuraavat vaalit ovat eduskuntavaalit 18.4.2027 ja kaupunginhallitus päättää äänestyspaikoista vuoden 2027 alussa. Yhtenä vaalipäivän äänestyspaikkana toiminut Vuorentaustan koulun Välimäenkujan toimipiste kouluna on päättynyt ja oppilaat ovat siirtyneet viereiseen tilapäiseen rakennukseen kahden vuoden ajaksi. Vuorentaustan uusi koulu- ja päiväkotirakennus valmistuu vuoden 2028 alussa osoitteeseen Mesikuja 1. Tilapäisessä rakennuksessa Välimäenkujalla on ruokasali, jossa voidaan järjestää vaalipäivän äänestys. Toisena vaihtoehtona on äänestyspaikan siirtäminen Vuorentaustan koulun Tornitien toimipisteen ruokasaliin.
Lisätietoja päätöksestä: Sivistysosaston hallintopäällikkö, Kirsi Riihioja, kirsi.riihioja@ylojarvi.fi
Esittelijä: Puheenjohtaja
Päätösehdotus:
Keskusvaalilautakunta keskustelee Vuorentaustan vaalipäivän äänestyspaikasta.
Päätös: Keskusvaalilautakunta keskusteli asiasta.