RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 34
Katusuunnitelma, Maariankaarre, Kastikkakuja ja Korpikaarre
Tekninen lautakunta 18.02.2026 § 34
12/08.00.00/2026
Valmistelija: Suunnitteluinsinööri Jani Heikura
Seloste ja perustelut: Kunnallisteknisessä suunnittelussa on valmistunut Siltatie 5. Perkonmäki kaava-alueelle sijoittuvien Maariankaarteen, Kastikkakujan ja Korpikaarteen katusuunnitelmaehdotus.
Siltatie 5. Perkonmäki uusi kaava-alue sijaitsee Ylöjärven Haavistossa taajama-alueella. Maariankaarre, Kastikkakuja ja Korpikaarre ovat tonttikatuja, jotka liittyvät Perkonmäentie nimiseen kokoojakatuun. Katuosuuksien yhteispituus on 1110 m. Ajoratojen leveys tonttikaduilla on 5,5 m ja ajoradan reunaan tulee reunakivellä erotettu kevyenliikenteenväylä, jonka leveys on 3 m. Reuna-alueiden leveys tonttikaduilla vaihtelee välillä 2.25 m – 4 m. Kastikkakujan päähän on esitetty kääntöpaikka ajoneuvoille sekä Maariankaarteeseen on esitetty kääntöpaikka ajoneuvoille paalun 250 kohdalle. Kokoojakadun ja tonttikatujen liittymien kohdille on esitetty korotetut liittymät, joilla parannetaan liikenneturvallisuutta liittymäalueella.
Tonttikatujen katurakenteiden kuivatus sekä hulevesien hallinta katualueella tehdään viettoviemäröintinä sekä hulevesikaivojen avulla, jotka sijoitetaan painanteiden pohjalle sekä reunakiven viereen ajoradan reunaan. Hulevedet johdetaan tonttikaduilta viettoviemärin avulla Perkonmäentien huleveden runkolinjaan, mitä kautta hulevedet saadaan johdettua kaava-alueen eteläpäässä olevaan nykyiseen Työränojaan. Maariankaarteen osalta paaluvälin 0–195 sekä paaluvälin 430–510 hulevedet johdetaan viettöviemäröintinä Perkonmäentien runkolinjaan ja paaluvälin 195–430 hulevedet johdetaan viettoviemärin avulla maastoon Maariankaarteen kadun vaihtelevien korkeuserojen vuoksi.
Katusuunnitelman kustannusarvio on 1 577 800 € (alv 0 %).
Nähtävillä olo: Katusuunnitelmaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 14. – 28.1.2026 välisen ajan. Muistutukset tuli jättää 28.1.2026 klo 15 mennessä. Suunnitelmaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia.
Toimivalta: Hallintosääntö § 118
Lisätietoja päätöksestä: Suunnitteluinsinööri Jani Heikura, p. 050 384 8382, jani.heikura@ylojarvi.fi
Liitteet: Asemapiirustus
Sijaintikartta
Pituusleikkaus
Kustannusarvio
Esittelijä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää
- hyväksyä nähtävänä olleen katusuunnitelman ja
- merkitä tiedoksi kohteelle laaditun kustannusarvion.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----