RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.01.2026/Pykälä 11
Siltatie 5. Perkonmäki
Tekninen lautakunta 21.01.2026 § 11
19/08.00.00/2025
Valmistelija: Suunnitteluinsinööri Jani Heikura
Seloste ja perustelut: Kunnallisteknisessä suunnittelussa on valmistunut Siltatie 5. Perkonmäki kaava-alueelle sijoittuvien Kortteentie-Perkonmäentie plv 230–410 ja Perkonmäentie plv 0–250, Perkonmäentie 250–700, Perkonmäentie plv 700–1000 sekä Sanikka-kujan katusuunnitelmaehdotus.
Siltatie 5. Perkonmäki uusi kaava-alue sijaitsee Ylöjärven Haavistossa taajama-alueella. Kortteentie – Perkonmäentie plv 230–410 sekä Perkonmäentie plv 0–1 000 osuudet muodostavat kokoojakadun ja katuosuuksien yhteispituus on 1 180 m. Perkonmäentielle tulee reunakivetön ajorata leveydeltään 7 m sekä kevyen liikenteen väylä leveydeltään 3,5 m. Ajorata ja kevyenliikenteenväylä erotetaan toisistaan 5 m leveällä viherkaistalla. Reuna-alueiden leveys vaihtelee välillä 3. 8 m-7. 8 m. Perkonmäentien viheralueille on esitetty uusia puurivejä, joilla mahdollistetaan liito-oravien eteneminen katualueella. Lisäksi Perkonmäentielle on esitetty kolme kappaletta korotettuja liittymiä kokoojakadun ja tonttikadun liittymien kohdalle parantamaan liikenneturvallisuutta liittymäalueilla.
Perkonmäentien katurakenteiden kuivatus sekä hulevesien hallinta katualueella tehdään viettöviemäröintinä sekä hulevesikaivojen avulla, jotka sijoitetaan painanteiden pohjalle. Hulevedet johdetaan viettoviemärin avulla kaava-alueen eteläpäässä olevaan Työränojaan. Hulevesiviemäri sijoitetaan Perkonmäentiellä kevyen liikenteen väylän alapuolelle.
Sanikkakuja on päättyvä tonttikatu, jonka pituus on n. 80 m. Ajoradan leveys on 6 m sekä Sanikkakujan päähän on esitetty kääntöpaikka ajoradan yhteyteen. Reuna-alueiden leveys on 3 m. Sanikkakujan ja Perkonmäentien liittymä on esitetty korotettuna liittymäalueena liikenneturvallisuuden parantamiseksi.
Sanikkakujan katurakenteiden kuivatus sekä hulevesien hallinta katualueella teh-dään viettoviemäröintinä sekä hulevesikaivojen avulla, jotka sijoitetaan reuna-alueiden painanteiden pohjalle. Hulevedet johdetaan viettoviemärin avulla Perkonmäentien huleveden runkolinjaan, minkä kautta hulevedet johdetaan nykyiseen Työränojaan. Hulevesiviemäri sijoitetaan Sanikkakujalla ajoradan alapuolelle.
Katusuunnitelman kustannusarvio on 2 306 500 € (alv 0 %).
Nähtävillä olo: Katusuunnitelmaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 12.12.2025 – 7.1.2026 väli-sen ajan. Muistutukset tuli jättää 7.1.2026 klo 15 mennessä. Suunnitelmaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia.
Toimivalta: Hallintosääntö § 118
Lisätietoja päätöksestä: Suunnitteluinsinööri Jani Heikura, p. 050 384 8382, jani.heikura@ylojarvi.fi
Liitteet: Asemapiirustus
Pituusleikkaus
Kustannusarvio
Esittelijä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää
- hyväksyä nähtävänä olleen katusuunnitelman ja
- merkitä tiedoksi kohteelle laaditun kustannusarvion.
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----