Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.02.2026/Pykälä 16


Kokousasian teksti

 

Riskienhallinnan tavoitteiden toteutuminen vuodelta 2025

 

Hyvinvointilautakunta 10.02.2026 § 16  

109/00.01.04.00/2024  

 

 

Valmistelija: Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Seloste ja perustelut:  Kuntalain 39 § kohdan 7 mukaan kunnanhallituksen tulee huolehtia kunnan

  sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä.

 

Osana kaupungin riskienhallintaprosessia osastot laativat vuosittain toimialaansa koskevan riskienhallintasuunnitelman, joka päivitetään Ylöjärven kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeistuksen mukaisesti. Lautakunnat vastaavat omalla toimialallaan riskienhallinnan asianmukaisesta järjestämisestä. Riskienhallinnasta raportoidaan puolivuosikatsauksen ja tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Ylöjärven kaupunki on hankkinut alkuvuonna 2022 Granite -ERM-kokonaisvaltainen riskienhallinta -ohjelmistotyökalun riskienhallintaan. Hyvinvointilautakunnan alaisuudessa toimii kahdeksan tehtäväaluetta: Vapaa-aikatoimen hallinto, kulttuuritoimi, hyvinvointipalvelut, kirjastotoimi, liikuntatoimi, nuorisotyö, vapaa sivistystyö ja musiikkiopisto. Riskienhallintasuunnitelmissa on erityisesti keskitytty riskien tunnistamiseen.

 

Suunnitelmassa riskit jaotellaan viiteen luokkaan: strategiset, operatiiviset, taloudelliset ja ulkoiset riskit sekä vahinkoriskit. Riskit arvioidaan järjestelmässä todennäköisyyden ja seurauksen perusteella asteikolla 1-5. Määriteltyjä riskejä seurataan tilatiedolla eli onko riski arvioitu, onko se seurannassa tai kenties valmis eli tällöin riskiin liittyvät hallintakeinot on tehty.

 

 Kokouksessa tehtäväalueiden esihenkilöt raportoivat riskienhallinnan

toimenpiteistä vuonna 2025. Toimenpiteet pohjautuvat kevään-syksyn 2025 aikana kirjattuun aineistoon. Riskienhallintaan liittyvät toimenpiteet kirjataan sisäiseen muistioon, muistioita ei julkaista.

 

 Tulevat riskienhallinnan toimenpiteet käsitellään talousarvion laadinnan

 yhteydessä, lautakuntakäsittely elo-syyskuussa.

 

Toimivalta: Hallintosääntö 100 §

 

Lisätietoja päätöksestä: Sivistysjohtaja Matti Hursti, 050 680 67, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi>

 

Esittelijä: Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus:  Hyvinvointilautakunta päättää: 

1. merkitä kokouksessa esitellyt riskienhallintaraportit tiedoksi;
2. lähettää aineiston kaupunginhallituksen käsitelyyn.

 

Päätös: Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 

 Sivistysosaston hallintopäällikkö Kirsi Riihioja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.13.

 -------