RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.02.2026/Pykälä 26
Lausuntopyyntö Viljakkalan osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta / hyvinvointilautakunnan lausunto
Hyvinvointilautakunta 10.02.2026 § 26
68/10.02.02/2026
Valmistelija: Sivistysjohtaja Matti Hursti
Seloste ja perustelut: Ylöjärven kaupunginhallitus on laittanut vireille Viljakkalan osayleiskaavan laatimisen ja asettanut nähtäville kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (12.1.2026 §6), josta kaavoitustoimisto pyytää lausuntoa.
Suunnittelualue sisältää Viljakkalan vanhan kuntakeskuksen ja sitä läheisesti ympäröivät maaseutualueet. Kuntakeskus on maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja koko kaava-alue on arvokasta maisema-aluetta.
Alueella sijaitsevat myös matkailukohde Haverin vanha kaivosyhdyskunta, joka on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, ja Haverin Lomakylä.
Osayleiskaavan tavoitteena on määritellä alueen maankäytön yleispiirteet ja suuntaviivat 20– 30 vuodeksi. Kaavoituksen keskeisiä teemoja ovat rantarakentamisen suunnittelu, maatalouden, matkailun ja muiden elinkeinojen kehittämisen mahdollistaminen sekä maisema-, kulttuuriympäristö- ja luontoarvojen vaaliminen ja hyödyntäminen alueen kehittämisessä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä kaavan valmisteluajan kaupungintalon aulassa (Kuruntie 14) ja Viljakkalan kirjastossa (Aittatie 2) sekä kaupungin kotisivuilla www.ylojarvi.fi (Kaavoitus/Vireillä olevat kaavat/Yleiskaavat vireillä).
Lausunnot pyydetään 28.2.2026 mennessä osoitteeseen: kaavoitus@ylojarvi.fi
Toimivalta: Hallintosääntö 100 §
Lisätietoja päätöksestä: Sivistysjohtaja Matti Hursti, 050 68067, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi>
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää lausuntonaan todeta, että sillä ei ole
huomautettavaa Viljakkalan osayleiskaavan laatimista koskevaan
osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.
Päätös: Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.
-------