RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.02.2026/Pykälä 24
Raitiotien edellyttämä asemakaavoitus, vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma / hyvinvointilautakunnan lausunto
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.01.2026 § 12
Valmistelija: Sivistysjohtaja Matti Hursti
Seloste ja perustelut: Ylöjärven ympäristölautakunta käsitteli ja hyväksyi asemakaavan vireilletulon 26.11.2025.
Ylöjärven raitiotiehaaran asemakaavan suunnittelualue sijaitsee Ylöjärven Keskustan, Kirkonseudun ja Teivon alueella. Suunnittelualue rajautuu Ylöjärven ja Tampereen kuntarajalta alkaen kantatie 65 (Vaasantie) lounaispuolelle ja jatkuu Soppeenmäelle asti. Soppeenmäen kohdalla suunnittelualue rajautuu nykyisen Mikkolantien keskelle ja kääntyy Hartuntien kautta pohjoiseen kohti kuntakeskusta.
Suunnittelualue sisältää varauksen Kantatie 65 ylittävälle raitiotiesillalle. Suunniteltu raitiotielinja kulkee kantatieltä pohjoiseen Kuruntietä pitkin. Ylöjärven kaupungintalon ja Ylöjärven kirkon väliin varataan tila raitiotiepysäkille.
Raitiotien aluevaraus jatkuu Kuruntien, Lähdevainiontien ja Laaduntien risteykseen, jota ennen sijaitsee linjan suunniteltu päätepysäkki. Asemakaavan seuraavaan vaiheeseen tullaan laatimaan tarkempi kaavarajaus.
Asemakaavojen ja asemakaavamuutosten tavoitteena on mahdollistaa seuturaitiotien laajentaminen nykyiseltä Tampereen Lielahden haaralta Ylöjärven keskustaan asti.
Ylöjärven kaupunginvaltuusto on linjannut 2.11.2020, että kaavoituksen tulee huomioida raitiotien rakentaminen kaikessa kaupungin maankäytön suunnittelussa. Toteutuessaan seuturaitiotie mahdollistaa raideliikenteeseen tukeutuvan maankäytön uudistamisen.
Ylöjärven raitiotien mahdollistavat kaavahankkeet edistävät ja tarkentavat Ydinkeskustan osayleiskaavan sekä Teivo-Mäkkylän osayleiskaavan tavoitteita ja toteutumista. Hankkeessa tuetaan Ylöjärven keskustavisio 2040 tavoitteita. Hanke tukee myös Ylöjärven strategian 2022–2032 sekä Ylöjärven kasvuohjelman tavoitteita.
Raitiotien asemakaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään kaikille kaupunkilaisille avoin yleisötilaisuus tiistaina 10.3.2026 klo 17.00 Ylöjärven kaupungintalon valtuustosalissa.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko kaavaprosessin ajan kaupungin kotisivuilla www.ylojarvi.fi/kaavoitus (nähtävillä olevat kaavat) sekä 10.12.2025.-20.3.2026 välisen ajan kaupungintalon aulassa (Kuruntie 14).
Toimivalta: Hallintosääntö 94 §
Lisätietoja päätöksestä: Sivistysjohtaja, Matti Hursti, p. 050 680 67, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lausuntonaan todeta, että sillä ei ole huomautettavaa raitiotien edellyttämän asemakaavoituksen vireilletuloon ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Hyvinvointilautakunta 10.02.2026 § 24
676/10.02.03/2022
Valmistelija: Sivistysjohtaja Matti Hursti
Seloste ja perustelut: Seloste edellä olevan kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksen mukainen.
Toimivalta: Hallintosääntö 100 §
Lisätietoja päätöksestä: Sivistysjohtaja Matti Hursti, 050 680 67, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää lausuntonaan todeta, että sillä ei ole huomautettavaa raitiotien edellyttämän asemakaavoituksen vireilletuloon ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.
Päätös: Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.
-------