RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.02.2026/Pykälä 21
Urheilutalon voimailusalin valvonta kesällä 2026 / Sopimuksen hyväksyminen
Hyvinvointilautakunta 10.02.2026 § 21
Valmistelija: Liikuntapäällikkö Sini Aalto
Seloste ja perustelut: Hyvinvointilautakunnan tehtäviin kuuluu päättää liikuntapalveluiden sopimusten ja muiden sitoumusten solmimisesta.
Ylöjärven uimahalli on avoinna supistetusti kesäkuukausien ajan ja kokonaan suljettuna viiden viikon ajan (huoltotauko) aikavälillä 27.6.-2.8.2026. Uimahallin ollessa suljettu liikuntapalveluiden sekä kiinteistönhoidon henkilöstö on paikalla ainoastaan päiväsaikaan tai kokonaan poissa. Urheilutalon voimailusali on kuitenkin avoinna myös iltaisin sekä lauantaisin. Salin aukipitämiseksi tarvitaan apua valvonnassa.
Kesäaikana urheilutalon voimailusalin valvonnassa on tehty usean kesän aikana yhteistyötä Ylöjärven Ryhdin voimailujaoston kanssa. Voimailusali on seuralle tuttu toimintaympäristö ja he osaavat toimia tiloisa. Yhteistyötä on aikomus toimia myös kesäkaudella 2026.
Valvontatarve ajoittuu kesällä 2026 aikavälille 6.6.-30.8. seuraavasti:
• maanantai-torstai klo 16.00-19.00 (29.6.-31.7.)
• perjantai klo 13.00-17.30 (29.6.-31.7., psl juhannusaatto)
• lauantai klo 10.00-14.00 (6.6.-31.8., psl juhannuspäivä)
Toimivalta: Hallintosääntö §100, kohta 16
Lisätietoja päätöksestä: Liikuntapäällikkö Sini Aalto, 041 730 0165, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Oheismateriaalit: - tarjous kesävalvonnasta kesällä 2026, Ylöjärven Ryhti
- kesävalvontasopimus 2026 - sopimusluonnos
Esittelijä: Vapaa-aikajohtaja
Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä oheismateriaalin mukaisen yhteistyö-/ostopalvelusopimuksen Ylöjärven Ryhdin voimailujaoston kanssa.
Päätös: Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.
-------