Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 14.01.2026/Pykälä 8



Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite: Nuorille on taattava mahdollisuus valita painettu oppimateriaali

 

Kaupunginvaltuusto 01.12.2025 § 164 

 

 

 ”Oppivelvollisuuslain mukaan lukion oppimateriaalit ovat maksuttomia vuonna 2021 tai sen jälkeen lukionsa aloittaneille oppivelvollisille opiskelijoille. Oppimateriaalien maksuttomuus on lisännyt merkittävästi yhdenvertaisuutta. Kääntöpuolena muutoksessa on kuitenkin digitaalisten oppimateriaalien käytön merkittävä lisääntyminen, sillä lukioissa on siirrytty käyttämään pitkälti digitaalisia oppimateriaaleja. Suomen kustannusyhdistyksen mukaan noin 90 prosenttia kaikista lukion oppimateriaaleista on nykyään sähköisiä. Ylöjärven lukiossa noin 95 prosenttia oppimateriaaleista on sähköisiä.

 

 Lukiolaisbarometrin (2024) mukaan 16 prosenttia lukiolaisista on tyytymättömiä sähköisten oppimateriaalien ja e-kirjojen toimivuuteen. Monet lukiolaiset ovat raportoineet digitaalisten materiaalien häiritsevän keskittymistä. Esimerkiksi pidempiä tekstejä voi olla haastavampi lukea näyttöpäätteeltä. Digitaalisilla materiaaleilla voi myös olla vaikutuksia oppimisprosessiin, sillä sähköisiä materiaaleja lukiessa tai tehtäviä tehdessä asiat eivät välttämättä jää yhtä hyvin mieleen. Jotta voitaisiin varmistaa laadukas oppimisprosessi, opiskelijoille tulee taata mahdollisuus valita painettu oppimateriaali. Mahdollisuus voidaan taata esimerkiksi kuulemalla opiskelijoita oppimateriaalihankintoja tehtäessä tai tarjoamalla oppimateriaalien saatavuudelta kattava käsikirjasto oppilaitokseen. Painetun ja digitaalisten materiaalien hintaero on nykyisin marginaalinen, joten valinnan vapauden lisääminen ei todennäköisesti aiheuttaisi lisäkustannuksia.

 

 Nuorisovaltuustolta on pyydetty mielipidettä asiasta ja he puoltavat ajatusta painetun oppimateriaalin valinnanmahdollisuudesta Ylöjärven lukiossa.

 

 Toivomme aloitteella selvitettävän myös peruskoulujen rehtoreilta, olisiko valinnan mahdollisuutta lisättävä myös Ylöjärven peruskouluissa vai rajoitettaisiinko tämä ainoastaan lukioon.

 

 Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Ylöjärven kaupunki tarjoaa nuorille mahdollisuuden valita painettu oppimateriaali digitaalisen sijasta erityisesti lukiokoulutuksessa sekä selvittää valinnanmahdollisuuden laajentamista myös peruskoulun puolelle.

 

 Keskustan valtuustoryhmä ym.”

 

Toimivalta: Hallintosääntö 32 §

 

Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 15.12.2025 § 435 

 

 

Toimivalta: Hallintosääntö 32 §

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen kasvatus- ja opetuslautakunnalle lausuntoa varten.

Päätös: Hyväksyttiin sillä kaupunginjohtajan tekemällä lisäyksellä, että lähetetään valtuustoaloite lausunnolle myös nuorisovaltuustolle.

 

 

Nuorisovaltuusto 14.01.2026 § 8  

522/12.00.01/2025  

 

 

 Nuorisovaltuusto keskustelee valtuustoaloitteesta ja antaa oman lausuntonsa kaupunginhallitukselle.             

 

 

Päätös Käydyn keskustelun pohjalta nuorisovaltuusto päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

 Nuorisovaltuusto kannattaa Keskustan valtuustoryhmän aloitetta koskien painetun oppimateriaalin mahdollistamista kaikille sitä toivoville lukiolaisille. Pidämme kuitenkin tärkeänä, että asian tiimoilta lähestytään Valon opiskelijakunnan hallitusta, ja että heitä kuunnellaan. Loppujen lopuksi opiskelija tietää itse, millainen materiaali tukee hänen oppimistaan.

 

 Kannatamme selvitystä aiheen ympäriltä myös perusopetuksen kohdalla. Kannustamme oppilaiden kuulemista asiaan liittyen.