Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 13.01.2026/Pykälä 7


Kokousasian teksti

 

Vuoden urheilutoimijat  2025 / julkaisuvapaa 19.2.2026

 

Hyvinvointilautakunta 13.01.2026 § 7  

441/12.04.00/2025  

 

 

Valmistelija: Liikuntapäällikkö Sini Aalto

 

Seloste ja perustelut: Ylöjärven kaupunki palkitsee vuosittain menestyneitä ylöjärveläisurheilijoita sekä urheilutoimijoita ja valitsee vuoden parhaat kuudessa eri palkintokategoriassa. Palkitsemiset tehdään määräaikaan saapuneiden esitysten perusteella palkitsemissäännön mukaisesti.

 

Vuoden 2025 parhaita urheilutoimijoita on voinut esittää Ylöjärven hyvinvointilautakunnalle 1.1.2026 saakka. Esityksiä sai esittää kuka tahansa yksittäinen henkilö tai yhdistys sähköisen lomakkeen tai sähköpostin välityksellä. Talousarviossa määräraha urheilijoiden palkitsemiseen on vuonna 2026 yhteensä 10.000 euroa.

 

Palkitsemisesityksiä sai antaa seuraaviin kategorioihin:

         vuoden urheilija

         vuoden nuori urheilija (20 v. tai alle)

         vuoden veteraaniurheilija (+35 v.)

         vuoden joukkue

         vuoden seuratoimija

         vuoden liikunta-/urheiluteko

         kannustusstipendi

Kaikissa kategorioissa, pois lukien kannusstipendit, valinnan ehtona on, että valittu on ylöjärveläinen. Joukkueen kohdalla tätä tulkitaan väljemmin, kuitenkin niin, että joukkueen on oltava ylöjärveläisseuraa edustava. Yksittäisen palkittavan ei kuitenkaan tarvitse edustaa paikallista seuraa.

 

Vuoden urheilijoiden valinnassa huomioidaan paitsi palkitsemisvuoden ansiot myös pitkän ajan menestyspolku. Vuoden urheilijoiden ja joukkueiden valinnassa huomioidaan myös edellisvuosien palkittujen lajikirjo ja henkilövaihtuvuus.

 

Vuoden seuratoimija voi olla valmentaja, tuomari, joukkueenjohtaja tai kuka tahansa seurassa hyvää työtä tehnyt henkilö, joka esittäjän mielestä ansaitsee kiitosta. Vuoden liikunta-/urheilutekona voidaan palkita hyvin erilaisia tekoja, jotka ovat edistäneet ylöjärveläisten liikunta-aktiivisuutta tai urheilumenestystä.

 

Kannustusstipendejä myönnetään vuoden aikana menestyneille nuorille, alle 20-vuotiaille urheilijoille sekä harkinnan mukaan myös muille huipulle pyrkiville nuorille urheilijoille. Palkittaviksi urheilijoiksi katsotaan Suomen mestarit (yksilö tai joukkue) sekä arvokisamitalistit (Pohjoismaiden-, Euroopan- tai maailmanmestaruuskilpailut). Kannustusstipendi voidaan myöntää ylöjärveläiselle tai ylöjärveläisseuraa edustavalle urheilijalle. Harkinnan mukaan stipendi voidaan myöntää myös urheilijalle, jonka juuret ovat Ylöjärvellä ja hän tuo ylöjärveläisyyttä esille myönteisesti. Stipendin suuruuteen vaikuttaa saavutuksen taso. Juniorisarjojen menestys katsotaan yleistä sarjaa alemmaksi.
 

Palkita voidaan vain yhdessä kategoriassa saman vuoden aikana.

 

Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 50 esitystä, joista muutama kohdistui samaan henkilöön. Määräajan jälkeen saapui vielä kaksi esitystä. Vuoden seuratoimija -kategoriaan ei saapunut yhtään esitystä.

 

Hyvinvointilautakunnan nimeänä työryhmä (Hyla 5.11.2025 § 150) kokoontui 7.1.2026 arvioimaan saapuneita esityksiä. Mukana arvioinnissa olivat myös kummiurheilijaehdokkaiksi ilmoittautuneet urheilijat, mikäli heitä ei erikseen oltu esitetty.

 

Työryhmä kävi läpi kaikki ehdokkaat valintakategorioittain ja muodosti hyvinvointilautakunnalle esityksen vuoden 2025 parhaiksi urheilutoimijoiksi sekä kannustusstipendien saajiksi noudattaen urheilijoiden palkitsemissääntöä. Työryhmä esittää, että vuoden seuratoimija -kategoria jätetään palkitsematta ehdokkaiden puutteen vuoksi. Nämä rahat kohdennetaan nuorten kannustusstipendeihin.

 

Valintatyöryhmän esitys palkittavista sekä stipendisummista on esitettynä liitteenä olevassa valintatyöryhmän kokousmuistiossa. Liite julkaistaan palkintotilaisuuden jälkeen 19.2.2026.

 

Lisätietoja päätöksestä: Liikuntapäällikkö Sini Aalto, p. 041 730 0165, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Liite: nro 5 / hyvinvointiltk 13.1.2026:

 - valintatyöryhmän kokousmuistio 7.1.2026 / esitys palkittavista

 

Oheismateriaali: - yhteenveto / vuoden 2025 saapuneet esitykset

 

Esittelijä: Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus: Hyvinvontilautakunta päättää valita ja palkita vuoden 2025 parhaat urheilutoimijat sekä kannustusstipendien saajat valintatyöryhmän esityksen mukaisesti (liite 5).

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 

 Liikuntapäällikkö Sini Aalto poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 -------