RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 20.01.2026/Pykälä 9
Tampereen kaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen tilannekatsaus 2024
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.01.2026 § 9
38/12.00.01/2023
Valmistelija: Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Lahtinen
Seloste ja perustelut: Seututiedon tuottaminen ja ylläpitäminen yhteistyön keskeisissä teemoissa on olennainen osa seututyöryhmien työskentelyä.
Sivistyspalvelujen seudulliset tilannekatsaukset kokoavat yhteen Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan esi- ja perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen keskeiset tunnusluvut. Tampereen kaupunkiseudulla on tehty nykymuotoisia tilannekatsauksia (aik. seutuvertailut) vuodesta 2017 lähtien.
Vertailussa käytettävät talous- ja toimintatiedot on kerätty kaupunkiseudun kunnilta keväällä ja kesällä 2024. Lisäksi lähteinä on käytetty Kuntaliiton, Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tietoja. Vertailut on valmisteltu Tampereen kaupungin sivistyspalveluiden controllerin, *********************** johdolla ja tiiviissä yhteistyössä opetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen asiantuntijoiden kanssa.
Tilannekatsausten kokoaminen voidaan tunnistaa oppimis- ja kehittämisprosessiksi, joka rakentaa syvällisempää ymmärrystä palveluista ja tulevaisuuden tarpeista sekä auttaa kehittämään toimintaa edelleen. Tilannekatsaukset toimivat tietopankkina myös päätöksenteossa esimerkiksi kuntien talousarvioita valmisteltaessa.
Vuoden 2024 seudullinen yhteenveto:
- Varhaiskasvatusikäisten lasten määrä laski seudullisesti hieman, noin 0,5 %. Lasku selittyy pääosin Tampereen varhaiskasvatusikäisten ikäluokkamuutoksilla.
- Syntyvyys koko maassa laski edelleen edellisvuodesta ja tämä näkyi myös varhaiskasvatusikäisten määrässä etenkin kehyskunnissa. Syntyvyyden laskua tasoittaa seudullinen muuttovoitto, ja Tampereen osalta kasvava maahanmuutto.
- Osallistumisaste varhaiskasvatuspalveluihin pysyi lähes viime vuoden tasolla. Alle 3-vuotiaiden osallistuminen varhaiskasvatukseen on säilynyt edellisen vuoden tasolla. Tuen lainsäädännön uudistus on lisännyt laskennallisten lasten määrää edelliseen vuoteen verrattuna.
- Varhaiskasvatuksen kustannustaso nousi edelliseen vuoteen nähden. Nousua selittää henkilöstömenojen kasvu sekä palkkaratkaisun että tuen tarpeen kasvun myötä. Myös kiinteistökulut nousivat joissakin kaupunkiseudun kunnissa selvästi.
- Toteutuneen hoitopäivän hinta pysyi edellisvuoden tasolla. Hoitopäivät kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna, joka kompensoi kustannusten kasvua.
- Keskimääräinen lapsikohtainen asiakasmaksu pysyi sekin edellisvuoden tasolla. Maksutonta varhaiskasvatusta saavien osuus on kasvanut, mutta myös korkein asiakasmaksu nousi 1.8.2024 alkaen.
- Palvelusetelin käyttö on tasaantunut kaikissa kaupunkiseudun kunnissa viime vuosina ja vuonna 2024 lasten määrä palvelusetelipäiväkodeissa laski edelliseen vuoteen verrattuna 80 lapsella.
Toimivalta: Hallintosääntö 94 §
Lisätietoja päätöksestä: Varhaiskasvatuksen johtaja, Kirsi Lahtinen, p. 050 596 9081, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Oheismateriaali: Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus 2024
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee tiedoksi varhaiskasvatuksen tilannekatsauksen 2024.
Päätös:
Hyväksyttiin.
-----
Antti Järvensivu oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.12-19.14.