RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 20.01.2026/Pykälä 8
Ulkopaikkakuntalaisten varhaiskasvatusmaksut 1.1.2026
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.01.2026 § 8
313/02.05.00/2025
Valmistelija: Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Lahtinen
Seloste ja perustelut: Ylöjärven kaupunki on sopinut varhaiskasvatuspaikkojen ostamisesta ja myymisestä Tampereen kaupunkiseudun kuntien kesken seutukunnallisella ostopalvelusopimuksella.
Sopimuksen mukaan kunnat voivat ostaa toisen kunnan varhaiskasvatuspalveluja maksusitoumuksella pääsääntöisesti toimintavuodeksi (1.8.-31.7.) kerrallaan, kuitenkin enintään esiopetuksen alkamiseen saakka.
Seutukunnallinen ostopalvelusopimus määrittää kuntarajat ylittävien ostopalveluiden hinnoista. Korvaus määritellään erikseen päiväkotihoidosta, erityiskasvatuksesta, vuorohoidosta ja perhepäivähoidosta. Asiakkailta perittävät maksut määräytyvät Opetus- ja kulttuuriministeriön määrittelemien tulorajojen ja enimmäismaksujen mukaisesti (varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016).
Päiväkotihoidon, osa-aikaisen varhaiskasvatuksen ja vuorohoidon hinnat perustuvat vuoden 2024 seudun kustannuslaskentaan. Hintoihin on lisätty julkisten menojen hintaindeksin (opetustoimi/kunta Q3/2024 vs Q3/2025) muutos + 0,4 %.
Tampereen kaupunkiseudun kuntien välisessä laskutuksessa Ylöjärvellä perittävät hinnat 1.1.2026 alkaen:
Kokoaikainen varhaiskasvatus 151- h/kk | 1464 € / kk |
Varhaiskasvatusaika 121 – 150 h/kk (90 %) | 1318 € / kk |
Varhaiskasvatusaika 86 – 120 h/kk (80 %) | 1171 € / kk |
Varhaiskasvatusaika enintään 85 h/kk (50 %) | 732 € / kk |
Vuorohoito (kokoaikainen) 2093 €/kk
Varhaiserityiskasvatus (kokoaikainen) 3366 €/kk
Perhepäivähoito (kokoaikainen) 1210 €/kk
Varhaiskasvatuspalveluita tuottava kunta perii asiakkaalta asiakasmaksun varatun varhaiskasvatusajan mukaisesti. Varhaiskasvatusajat määräytyvät samojen tuntirajojen mukaan myös vuorohoidossa, erityiskasvatuksessa ja perhepäivähoidossa. Seutusopimuksessa olevien kuntien lisäksi Ylöjärven varhaiskasvatus myy varhaiskasvatusta ostopalvelusopimusten mukaisesti yllä olevilla hinnoilla myös muille kuin sopimuskunnille.
Toimivalta: Hallintosääntö 94 §
Lisätietoja päätöksestä: Varhaiskasvatuksen johtaja, Kirsi Lahtinen, p. 050 596 9081, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää ulkopaikkakuntalaisilta perittävistä varhaiskasvatusmaksuista Ylöjärvellä 1.1.2026 alkaen ehdotuksen mukaisesti.
Päätös:
Hyväksyttiin.
-----
Kasvatus- ja opetuslautakunta piti kokoustauon tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.06-19.11.