Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 01.10.2025/Pykälä 71


Kokousasian teksti

 

Lapsiystävällisen kunta -mallin toimintasuunnitelman esittely

 

Nuorisovaltuusto 01.10.2025 § 71  

   

 

Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori esittelee LYK-työn toiminnan tavoitteita.

 

Päätös Ylöjärven kaupungin lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaattori Marja- Leena Rajala tuli esittelemään hanketta nuorisovaltuustolle. Hän kertoi toimintasuunnitelman tavoitteista, joista keskeisin on, että jokainen lapsi ja nuori voi olla oma itsensä ja kokea olevansa osa yhteisöä. Hän ilmaisi halunsa yhteistyölle nuorisovaltuuston kanssa ja nuorisovaltuusto päätti ottaa toimintasuunnitelman keskeisimmän tavoitteen osaksi tulevaa nuorisovaltuuston järjestämää tapahtumaa, oppilaskuntapäiviä.