Dynasty tietopalvelu
Yljrven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 20.10.2025/Asianro 336



Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite: Vapaa-ajan asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi Ylöjärvellä

 

Kaupunginvaltuusto 06.10.2025 § 121 

 

”Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Ylöjärven kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin, joiden avulla vapaa-ajan asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi voidaan tehdä joustavammaksi ja selkeämmäksi.

 

Ylöjärvellä on paljon vapaa-ajan asuntoja, joilla on valmiudet ympärivuotiseen asumiseen. Monilla tonteilla on jo kunnallistekniikka tai mahdollisuus järjestää asianmukainen vesihuolto ja jätevesiratkaisut. Lisäksi etätyön ja monipaikkaisen asumisen yleistyminen on lisännyt tarvetta muuttaa vapaa-ajan asuntoja vakituisiksi kodeiksi.

 

Helpottamalla käyttötarkoituksen muutoksia:

 

  • Edistetään kaupungin elinvoimaa ja lisätään pysyvää asukaspohjaa.
  • Hyödynnetään olemassa olevaa rakennuskantaa, mikä on ekologisesti ja taloudellisesti kestävää.
  • Tuetaan asukkaiden muuttotarpeita, kuten ikääntymisen, perheen perustamisen tai työn vuoksi.
  • Kasvatetaan kaupungin verotuloja, sillä vakituisiksi kodeiksi muutettujen kiinteistöjen myötä sekä kiinteistöverotuotto että kunnallisveron kertymä lisääntyvät, kun asukkaat kirjautuvat Ylöjärven vakituisiksi asukkaiksi.

 

Ehdotamme, että:

 

  1. Kaupunki selvittää ja päivittää ohjeistuksen sekä mahdolliset kaavalliset ja lupakäytännöt, jotka koskevat vapaa-ajan asunnon muuttamista vakituiseksi asunnoksi.
  2. Tarvittaessa laaditaan selkeä toimintamalli ja tiedotuspaketti, joka helpottaa hakijoiden asiointia ja vähentää hallinnollista epäselvyyttä.
  3. Kaupunki arvioi mahdolliset kaavamuutostarpeet ja lupaprosessien sujuvoittamisen keinot, jotta verotulohyödyt voidaan realisoida mahdollisimman tehokkaasti.

 

Tämä edistäisi Ylöjärven vetovoimaa, lisäisi asukkaiden valinnanvapautta ja tukisi kaupungin taloudellista kestävyyttä.

 

Ylöjärven Kokoomuksen valtuustoryhmä ym.”

 

 

Toimivalta: Hallintosääntö 32 §

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

 

Kaupunginhallitus 20.10.2025    

432/10.03.00/2025  

 

Toimivalta: Hallintosääntö 32 §

 

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen ympäristölautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös: