Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.10.2025/Pykälä 159



Kokousasian teksti

 

Oikaisuvaatimus viranhaltijapäätökseen puun kaatumisesta Käkimäentien valolinjan päälle 20.11.2024, kaupunkirakennejohtaja § 39/2025

 

Tekninen lautakunta 15.10.2025 § 159  

224/03.06.02.00/2025  

 

 

Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Seloste ja perustelut: Kovassa tuulessa iso kuusi oli lähtenyt kaatumaan ja katkennut ilmajohdon päälle Käkimäen yksityistien tiekunnan alueella 20.11.2024. Puu oli otettu langan päältä pois ja katkottu. Puunrungossa havaittiin osittaista lahoa, joka ei näkynyt päällepäin. Tarkastuksessa ei havaittu muuta. Myrsky oli nostanut osittain puun maasta.

 

 Kaupunkirakennejohtaja on tehnyt Käkimäen tiekunnan vahingon­korvaus­hakemuksesta hylkäävän päätöksen 12.9.2025, johon Käkimäen tiekunta hakee oikaisua.

 

 Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan tiekunnan korvausvaateen hyväksymistä. Vaadetta perustellaan sillä, että tiekunta tai tiekunnan edustaja ei ole saanut puunkatoneuvontaa kaupungilta. Vaatimuksen mukaan puunkaatoneuvonnalla olisi vältetty kyseinen vahinko tiekunnan rakenteille. Toisena perusteena on, että vuosina 2023 ja/tai 2024 kaupunki on tehnyt metsänhoitotöitä kyseisellä kaupungin kiinteistöllä, jolta kaatunut puu oli peräisin. Perusteena on, että metsureilta olisi jäänyt huomioimatta juuri tämä kuusi ja että metsureiden työ oli siten huolimatonta.

 

 Ylöjärven Kaupunki ei ole organisaatio, joka antaa erillistä puunkaatoneuvontaa halukkaille. Kaupunki myös poistaa itse omalta alueeltaan tarvittavat puut. Kaupungin alueelta ei ole luvallista kaataa puita riippumatta siitä, onko saanut jostakin puunkaatoneuvontaa vai ei.

 

 Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan vahingon, ellei siitä, mitä laissa säädetään muuta johdu. Vahingonkorvauslain ja yleisten vahingon­korvaus­periaatteiden mukaan korvausvastuun syntyminen edellyttää vahingon­aiheuttajan tahallista tai tuottamuksellista menettelyä. Tuottamuksella tarkoitetaan sitä, että vahinko on aiheutunut huolimattomuuden, laiminlyönnin tai virheen seurauksena. Myrsky on vahingon­korvauksellisesti tulkittu luonnon­ilmiöksi, jonka perusteella aiheutuneet vahingot ovat lähtökohtaisesti puhtaita onnettomuuksia tai tapaturmia.

 

 Kaupungin metsurit ovat olleet oikaisuvaatimuksenkin aiemmin tekemässä alueella metsänhoitotöitä. Metsänhoitotöiden töiden yhteydessä otetaan aina myös päällepäin tai muuten huonokuntoisiksi havaittavat puut pois aiheuttamasta vaaraa tai vahinkoja. Mikäli puuta ei tuolloin metsänhoitotöiden yhteydessä ole otettu pois, kyseisessä puussa ei silloin ole ollut sellaisia ulospäin näkyviä merkkejä kunnosta, minkä perusteella olisi puu voitu arvioida sellaiseksi, että se tulisi poistaa. Tätä havaintoa tukee myös kaupunki­rakenne­johtajan vahingonkorvaus­päätökseen sisältyvä yleisten alueiden työmaapäällikön havainto, että puu oli päällepäin terveen näköinen. Tältä osin kaupunki on huolehtinut huolellisuus­velvoitteestaan, jolloin puun kaatumista myrskyssä 20.11.2024 voidaan pitää luonnonilmiön aiheuttamana tapaturmana.

 

Toimivalta: Hallintosääntö § 118

 

Lisätietoja päätöksestä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383,

 ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 

Liite: Kaupunkirakennejohtajan päätös § 39/2025

 

Oheismateriaali: Oikaisuvaatimus

 

Esittelijä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen selosteosan mukaisin perustein.

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----