RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.10.2025/Pykälä 158
Teknisen lautakunnan kokoukset vuonna 2026 ja pöytäkirjojen nähtäville asettaminen
Tekninen lautakunta 15.10.2025 § 158
418/00.01.02/2025
Valmistelija: Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi
Seloste ja perustelut: Ylöjärven kaupungin hallintosääntö:
3 § Kokousaika ja -paikka
Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Toimielimen kokous voidaan pitää myös sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous).
4 § Kokouksen koollekutsuminen
Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista).
Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, viimeistään neljä päivää ennen kokousta. Kokouskutsu voidaan toimittaa myös sähköisesti.
Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa (varsinainen kokous, sähköinen kokous) kyseisen kokouksen osalta noudatetaan.
Toimivalta: Hallintosääntö § 118
Lisätietoja päätöksestä: Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Kaupunkirakennejohtaja
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää:
1. pitää varsinaiset kokouksensa 2026 keskiviikkoisin seuraavasti:
21.1., 18.2., 18.3., 22.4., 20.5., 10.6., 26.8. (+ varapäivä 18.8.), 30.9. (talousarvio), 21.10., 18.11., 10.12. (torstai)
Kokoukset aloitetaan klo 17.00. Kokouspaikka ilmoitetaan kokouskutsussa.
2. , että kokouskutsu toimitetaan sähköisesti kokousta edeltävän viikon torstaina lautakunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus.
3. , että esityslista julkaistaan kaupungin internet-sivuilla osoitteessa www.ylojarvi.fi ja sähköpostiosoitteen toimittaneille tiedotusvälineille lähetetään linkki esityslistaan.
4. , että teknisen lautakunnan kokouspöytäkirjat asetetaan yleisesti nähtäville viipymättä pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen Ylöjärven kaupungin yleisessä tietoverkossa (www.ylojarvi.fi) kuntalain 140 §:ssä säädetyllä tavalla.
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----