Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 21.10.2025/Asianro 123


Kokousasian teksti

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenten ja työyksiköiden välinen yhteistyö valtuustokaudella 2025-29

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2025    

282/00.04.02/2025  

 

 

Valmistelija: Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

 Valtuustokausilla 2017–21 ja 2021-25 jokaiselle lautakunnan jäsenelle nimettiin kummipäiväkodit ja -koulut, joihin lautakunnan jäsenet pitivät yhteyttä valtuustokauden aikana.

 

Toimipisteiden suuren määrän takia päiväkodit ja koulut jaettiin kaupunginosia mukaillen viiteen ryhmään. Vastaavasti lautakunnan jäsenistä muodostettiin myös viisi ryhmää. Jokainen ryhmä sai näin kontolleen yhden toimipisteryhmän. Yksi lautakunnan jäsen otti vastuulleen yhteydenpidon lukioon.

 

Valtuustokausien lopussa tehtyjen arviointien perusteella käytännettä on hyvä jatkaa edelleen kaudelle 2025-29.

 

Palveluverkossa tapahtuneiden muutosten takia toimipisteryhmiä on hieman päivitettävä. Ehdotus ryhmistä:

 

Toimipisteryhmä 1:

Siivikkalan ja Vuorentaustan koulut,

Koulukallion, Serlapuiston ja Salorinteen päiväkodit,

Soppeenharjun ja Vuorentaustan päiväkodit.

 

Toimipisteryhmä 2:

Ylöjärven ja Metsäkylän yhtenäiskoulut,

Rinteen ja Soppeenmäen päiväkodit,

Kangasniemen ja Metsäkylän päiväkodit

Tähkätaskun ja Kyläsepän päiväkodit.

 

Toimipisteryhmä 3:

Kauraslammen koulu ja Siltatien yhtenäiskoulu

Kalliorinteen, Asuntilan ja Veittijärven päiväkodit,

Tiikon ja Kaurasmäen päiväkodit,

Siltatien päiväkoti.

 

Toimipisteryhmä 4:

Mutalan, Takamaan ja Vahannan koulut,

Mutalan, Vahannan ja Takamaan päiväkodit.

 

Toimipisteryhmä 5:

Kurun ja Viljakkalan yhtenäiskoulut,

Kurun ja Onnimannin päiväkodit.

 

Toimipiste 6: Ylöjärven lukio

 

Yhteydenpidon käytännön toteutuksen tavoitteena on kolme tapaamista lukuvuoden aikana toimipisteryhmän edustajien kanssa. Kutakin tapaamista varten on olemassa palaverin sisältöä ohjaava asialista.

 

Tapaamisista maksetaan kokouspalkkio sekä mahdolliset matkakulut.

 

Tapaamisten ajankohdat ja sisällöt

1. Talvitapaaminen (joulu-tammikuu)

- syys- ja kevätkauden tärkeimmät toiminnalliset tavoitteet toimipisteissä

- kehittämishankkeet

- kevättapaamisen ajankohta ja paikka

 

2. Kevättapaaminen (maalis-toukokuu)

- lasten, oppilaiden ja henkilökunnan hyvinvointia edistävä toiminta

- toiveita päättäjien suuntaan (talousarvion valmistelu)

- syystapaamisen ajankohta ja paikka

 

3. Syystapaaminen (elo-syyskuu)

- toiminta-/lukuvuosisuunnitelmat pääpiirteittäin

- talvitapaamisen ajankohta ja paikka

 

Tapaamisissa voidaan käsitellä myös muita ajankohtaisia aiheita. Koollekutsuja (tapaamispaikan esihenkilö) voi omalla vuorollaan nostaa listalle tarpeelliseksi katsomansa aiheen.

 

Koollekutsujina toimivat vuorotellen toimipisteen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä ao. esihenkilöt. Ensimmäisen tapaamisen kutsun lähettävät:

Ryhmä 1: Koulukallion päiväkoti

Ryhmä 2: Kangasniemen päiväkoti

Ryhmä 3: Asuntilan päiväkoti

Ryhmä 4: Mutalan päiväkoti

Ryhmä 5: Kurun päiväkoti

Ryhmä 6: lukion rehtori

 

Kaikki kutsut lähetetään myös iltapäivätoiminnan palvelupäällikölle. Tapaamiseen osallistuu hän tai hänen nimeämänsä iltapäivätoiminnan ohjaaja. Lukion rehtori voi kutsua tapaamisiin lukion muita edustajia.

 

Koollekutsuja toimii tapaamisen vetäjänä ja hän laatii tapaamisesta lyhyen muistion, joka on myös kokouspalkkion maksuperuste. Muistion pohjana on etukäteen laadittu tapaamisen kutsu/asialista. Muistiovuorossa oleva esihenkilö lähettää muistion sähköpostilla osastosihteerille.

 

Muistion sisältö:

- tapaamispäivä ja -paikka

- tapaamisen alkamis- ja päättymisaika

- osallistujat

- käsitellyt aiheet otsikkotasolla.

 

Kokoustila järjestetään koollekutsujan yksiköstä. Tapaamisten kellonajat muotoutuvat kunkin ryhmän jäsenten aikataulujen asettamissa puitteissa. Ensimmäisessä tapaamisessa sovitaan kerralla koko vuoden tapaamisajat.

 

Toimivalta: Hallintosääntö 94 §

 

Lisätietoja päätöksestä: Sivistysjohtaja, Matti Hursti, p. 050 680 67, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus: Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää edellä olevan selosteosan pohjalta lautakunnan jäsenten ja työyksiköiden välisen yhteistyön jatkamisesta valtuustokaudella 2025-29.

 

Päätös: