RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 07.10.2025/Pykälä 133
Kohdeavustukset syksy 2025 / hyvinvointipalvelut
Hyvinvointilautakunta 07.10.2025 § 133
188/02.05.01.00/2025
Valmistelija: Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen
Seloste ja perustelut: Hyvinvointilautakunnan hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen kohdeavustus on tarkoitettu ylöjärveläisten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Avustus voidaan myöntää paikallisille yhdistyksille, yhteisöille tai yksityishenkilöille Ylöjärvellä toteutettaviin toimintaan, tapahtumiin tai tilaisuuksiin liittyviin kuluihin. Kohdeavustuksen jakamisessa noudatetaan hyvinvointilautakunnan hyväksymiä avustusten myöntämistä koskevia periaatteita (1.1.2025).
Hakuaika oli 1.-15.9.2025, ja hakemuksia saapui yhteensä 14 kpl, joissa avustusta haettiin 18 309 euron edestä. Ilmoitus avustushausta julkaistiin Ylöjärven Uutisissa, Uutis-Oivassa, kaupungin kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Lisäksi järjestökirjeen tilaajille toimitetussa jäsenkirjeessä.
Ylöjärven kaupungin hyvinvointipalvelut kokeilivat sähköistä avustushallintajärjestelmää syksyn haussa. Avustushaku toteutettiin TIMMI-avustushallintajärjestelmällä, joka vaatii rekisteröitymisen. Ohjeet järjestelmästä oli saatavilla kaupungin verkkosivuilla ja lisäksi hakijoille oli tarjolla henkilökohtaista tukea hakemusten täyttämiseen.
Yksi hakemus saapui sähköpostilla ja muut TIMMI:n kautta. Esikäsittelyvaiheessa hakijoilta pyydettiin täydennystä hakemuksiin, mikäli niissä oli puutteita. Puutteita oli erityisesti käyttösuunnitelmissa sekä talousarvioissa.
Haettavat summat olivat 200 – 5000 euron välillä. Myönnettävä avustus voi olla enintään 70 % menoista, omavastuuosuutta voidaan kattaa myös talkootyöllä.
Hakemukset koskivat pääasiassa yhteisöllisiä tapahtumia tai toimia. Uusia kohdeavustuksen hakijoita oli yhteensä neljä. Hakijoista neljä olivat saaneet hyvinvointilautakunnan myöntämää hyvinvoinnin ja osallisuuden kohdeavustusta myös keväällä 2025. Lisäksi suurin osa hakijoista oli saanut kaupungin tai muiden toimijoiden avustuksia vuosina 2024-2025.
Kohdeavustusten jakoesityksen valmisteli hyvinvointilautakunnan nimeämä työryhmä. Ensisijalla olivat kohteet, jotka tukevat kaupungin strategiaa ja hyvinvointisuunnitelman tavoitteita. Arviointia tehtiin myös sen mukaan, että käyttösuunnitelma on toteutettavissa. Edelleen on huomioitu kohdeavustuksella tuettavan toiminnan myönteiset vaikutukset ylöjärveläisten hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen.
Keskinäisessä vertailussa otettiin huomioon toiminnan laajuus, maksuttomuus sekä saavutettavuus. Työryhmä arvioi esityksessään, että kaikki hakukohteet eivät vastanneet hyvinvointilautakunnan hyväksymiä avustusten myöntämistä koskevia periaatteita; Kohdeavustusta ei myönnetä rajatun kohderyhmän sisäisiin tilaisuuksiin, perustoiminnan (esim. kiinteistökulut) kattamiseen eikä tapahtumiin, joissa tarjotaan alkoholia tai toiminta vaarantaa asukasterveyden. Avustuksia ei myönnetä myöskään uskonnolliseen tai puoluepoliittiseen toimintaan, mutta yhteisön aatteellinen tausta ei ole este avustuksen myöntämiselle.
Hyvinvointilautakunnan talousarvioon on yleisavustuksiin ja kohdeavustuksiin varattu yhteensä 46 000 euroa. Kevään päätöksen (13.5.2025 § 62) mukaisesti yleisavustusta on myönnetty 35 610 euroa ja kohdeavustusta 5390 euroa ja syksylle 5000 euroa.
Työryhmä esittää, että syksyn kohdeavustuksia jaetaan 4310 euron edestä ja jakamatta jäänyt 700 euroa käytetään jakamalla avustusta osallistuvan budjetoinnin keinoin paikallisille järjestöille. Teema on yksinäisyyden vähentäminen joulun 2025 aikana ja käyttöaiheita toteutustapoineen esittävät paikalliset järjestöt ja asukkaat osallistuvan budjetoinnin periaatteiden mukaisesti Hyvän mielen markkinoilla 25.10.2025. Avustusta ei voida käyttää muuhun kuin järjestöjen toteuttamaan toimintaan.
Toimivalta: Hallintosääntö 100§
Lisätietoja päätöksestä: Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen 044 481 1471, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Liite / Liitteet nro 1-2 / hyvinvointiltk 7.10.2025
- avustustyöryhmän muistio 23.9.2025 (llite 1)
- yhteenveto / hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen kohdeavustus syksy 2025
(liite 2)
Oheismateriaalit: - hakemukset nähtävillä kokouksessa
Esittelijä: Vapaa-aikajohtaja
Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää:
1) myöntää hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen kohdeavustusta selosteosassa mainituin perustein seuraavasti:
Hakija | Avustushakemuksen kohde​ | Haettu summa​ € | Esitys €​ |
Karhe-Seura ry​ | Kauneimmat joululaulut Karhella 2025​ | 250,-​ | 250,-​ |
Mutalan koulun vanhempainyhdistys ry.​ | Koko koulun yhteinen tapahtuma Mutalan koululla syyslukukaudella 2025​ | 750,-​ | 500,-​ |
Parkkuun seudun kyläyhdistys ja urheiluseura Parkkuun Leijonat ry ​ | Luonnonmateriaalien askartelupaja​ | 650,-​ | 400,-​ |
Pengonpohjan kyläyhdistys​ | Ikiliikkujien sähkölaskut​ | 520,-​ | 0,00​ |
Siivikkalan koulun vanhempaintoimikunta​ | Siivikkalan joulumyyjäiset​ | 600,-​ | 550,-​ |
Siivikkalan Nuoret ry​ | Siivikkalan Nuoret ry 50-vuotta, Siivikkalan Supersynttärit​ | 3 000,-​ | 550,-​ |
Taistelijan talo-palveluyhdistys ry​ | Ihmisenä kukoistus-valossa ja varjoissa​ | 2 500,-​ | 0,00​ |
Takamaan kyläyhdistys​ | Liikuntakerho alakoululaisille​ | 360,-​ | 360,-​ |
Takamaan vanhempainjaosto Päväys​ | Päväyksen Halloween-tapahtuma​ | 500,-​ | 500,-​ |
Tavata ry​ | Tavata näkyväksi​ | 5 000,-​ | 0,00​ |
Vuorentaustan omakotiyhdistys ry​ | Halloween tapahtuma​ | 500,-​ | 500,-​ |
yhdessä yksinäisyyttä vastaan ry​ | Yhdessä yksinäisyyttä vastaan Ry​ | 2 000,-​ | 500,- |
Ylöjärven nuoret pioneerit ry​ | Hyvän mielen perheretket loka-marraskuussa 2025​ | 1 479,-​ | 0,-​ |
Ylöjärven reservinaliupseerit ry.​ | Ylöjärven Joulutulet 2025​ | 200,-​ | 200,-​ |
Summa​ | ​ | 18.309,-​ | 4.310,-​ |
2) Hakijoiden, joille lautakunta myöntää kohdevustuksen, tulee toimittaa loppuraportti sekä kulutositteet 15.12.2025 mennessä. Avustussumma voi pienentyä, jos kokonaismenot muuttuvat arvioidusta. Avustus maksetaan hakijalle vasta toteutuneiden kulujen mukaisesti ja kulutositteita vastaan.
3) Antaa hyvinvointipäällikölle valtuuden jakaa järjestöille avustuksia 700 euron edestä selosteosassa määritellyn mukaisesti. Hyväksyttiin.
Päätös: Hyväksyttiin.
Jäsen Emmi Sarvijärvi (yhteisöjäävi) poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varajäsen Paul Metsälä saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn alussa.
-------