RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 07.10.2025/Pykälä 131
Yhteen hiileen Tampereen kaupunkiseudulla –hankkeen esittely
Hyvinvointilautakunta 07.10.2025 § 131
508/00.01.05/2023
Valmistelija: Nuorisopalvelupäällikkö Tiina Salomäki
Seloste ja perustelut: Vuonna 2024 Tampereen kaupunkiseudun kunnissa (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi) käynnistyi yhteishanke, jota hallinnoi Ylöjärven kaupungin nuorisopalvelut. Hankkeen ohjausryhmään kuuluivat eri kuntien edustajat sekä ensimmäisessä vaiheessa myös Pirkanmaan alueellisen nuorisotyön ja Nuorisotutkimusverkoston edustajat. Hankkeen ensimmäinen osa päättyi 31.1.2025, minkä jälkeen Aluehallintovirasto myönsi jatkorahoituksen hankkeelle joulukuussa 2024. Syksyn 2025 aikana haetaan rahoitusta kolmannelle hankevuodelle.
Hankkeen ensimmäisen vaiheen tavoitteena oli laatia yhteinen nuorisotyön ohjelma kaupunkiseudun kunnille. Ohjelmasta muodostettiin nelivuotinen, ja se hyväksyttiin Tampereen kaupunkiseudun sivistyspalveluiden työryhmässä 23.1.2025. Toisessa vaiheessa ohjelman toimenpiteitä otetaan käyttöön mukana olevissa kunnissa.
Hankekoordinaattori Jenna Naukkarinen esittelee hanketta ja ohjelmaa.
Lisätietoja päätöksestä: Nuorisopalvelupäällikkö, Tiina Salomäki, p. 050 523 2087, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Oheismateriaali: - Yhteen hiileen hankkeen esittely (esitellään kokouksessa)
Esittelijä: Vapaa-aikajohtaja
Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta merkitsee ko. hankkeen tiedoksi.
Päätös: Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.
-------