Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 03.09.2025/Pykälä 68


Kokousasian teksti

 

Muut asiat

 

Nuorisovaltuusto 03.09.2025 § 68  

   

 

 

 Käsitellään mahdolliset muut ajankohtaiset tai mieltä askarruttavat asiat:

-          valitaan lähtijät Nuva ry:n Aktiivipäivät koulutuspäiville

-          viestintätiimi esittelee aikaan saannoksiaan

-          ryhmäytysviikonloppu Vahderpäässä 

-          esitellään oppilaskuntahallituskäsikirjaa uusille nuvan jäsenille

 

Päätös 

-          Valittiin lähtijät Oulussa 10.–12.10. järjestettäville Nuva ry:n Aktiivipäiville. Kaupunki maksaa ensimmäisen kauden jäsenten osallistumiskustannukset. Aktiivipäiville lähtevät Salla, Emil, Niilo, Enni, Netta, Elea, Aaro sekä mahdollisesti Anni.

-          Päätettiin laatia kysely ylöjärveläisille 6.–9.-luokkalaisille sekä toisen asteen opiskelijoille koskien kiinnostusta nuorisovaltuuston järjestämiä tapahtumia kohtaan. Kysely laadittiin kokouksessa ja lähetettiin Wilman kautta.

-          Helsingissä lokakuussa Nuva ry:n järjestämään huipputapaamiseen lähtee varapuheenjohtaja Salla Penttinen.

-          Nuorisovaltuusto lähtee 5.9.–7.9. ryhmäytysviikonloppuun Kangasalan Vahderpään leirikeskukseen. Käytiin läpi viikonloppua koskevia asioita.

-          Nuorisovaltuusto halusi ilmaista mielipiteensä kulttuuriparlamentille nuorisojäsenen saamisesta parlamenttiin.