RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 03.09.2025/Pykälä 67
Jäsenen valinta Tampereen kaupunkiseudun yhteistyöryhmään.
Nuorisovaltuusto 03.09.2025 § 67
Yhteistyöryhmä on muodostettu siten, että jokainen kunta valitsee nuorisovaltuustostaan kaksi edustajaa Tampereen kaupunkiseudun nuorisovaltuustojen yhteistyöryhmään. Toisen edustajista tulee olla valtuuston puheenjohtaja. Toisen saa valita vapaasti muista valtuutetuista. Nuorisovaltuuston vaihtuessa kunta tarkistaa, ketkä nuorista kuuluvat yhteistyöryhmään ja jäsenten vaihtuessa ilmoittaa uusien jäsenten nimet ja yhteystiedot kaupunkiseudulle.
Syyskauden ensimmäinen kokous tiistaina 9.9. klo 17.00 - 18.30 Pellavan kokouskeskuksessa Tampereella (Kelloportinkatu 1B) kokoushuoneessa Valimo. Kokouksen teemana Väestö 2040- hanke ja kansainvälisyys tulevaisuuden kaupunkiseudulla. Aihetta tulevat avaamaan Tampereen kaupunkiseudun kehittämispäällikkö Antti Lippo ja seututietopäällikkö Jussi Välimäki.
Valitaan puheenjohtajan lisäksi jäsen Tampereen kaupunkiseudun yhteistyöryhmään.
Päätös Nuorisovaltuusto valitsi Tampereen kaupunkiseudun yhteistyöryhmään puheenjohtaja Emil Pekkolan lisäksi Sofia Harjulan yksimielisesti.