Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 03.09.2025/Pykälä 64


Kokousasian teksti

 

Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen edustamista toimielimistä

 

Nuorisovaltuusto 03.09.2025 § 64  

   

 

 

 Käydään läpi niiden toimielinten kokoukset, joissa nuorisovaltuuston edustajilla on läsnäolo-oikeus. Tuodaan esille erityisesti nuorten kannalta tärkeitä aiheita. Edellisen kokouksen 6.8.2025 jälkeen ovat kokoustaneet:

 

 11.8. Kaupunginhallitus

 12.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta

 12.8. Hyvinvointilautakunta

 19.8. Hyvinvointilautakunta

 19.8. Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä

 20.8. Ympäristölautakunta

 25.8. Kaupunginhallitus

 26.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta

 27.8. Tekninen lautakunta

 

Päätös 11.8. Kaupunginhallitus

 Paikalla Emil Pekkola, käsittelyssä nuorisovaltuuston jäsenten edustuspaikkojen hyväksyminen sekä valtuustoaloite kasvisten lisäämisestä kouluruokaan

 12.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta

 Kyseessä perehdytysilta, paikalla Veeti Kyllönen sekä Netta Tervo.

 12.8. Hyvinvointilautakunta

 Kyseessä perehdytysilta, paikalla Enni Häkkinen sekä Verneri Ylä-Poikelus.

 19.8. Hyvinvointilautakunta

 Paikalla Enni Häkkinen sekä Verneri Ylä-Poikelus, käsittelyssä edustuspaikkojen jakaminen vanhus- ja vammaisneuvostoon ja avustustyöryhmiin sekä kuvataidekoulu Piirron sekä Viljakkalan nuorisonäyttiksen lukukausimaksujen 2025-2026 vahvistaminen.

 19.8. Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä

 Paikalla Elea Levola, käsittelyssä yläkoululaisten heikko osallistuminen kouluruokailuun ja keinot asian kohentamiseksi.

 20.8. Ympäristölautakunta

 Paikalla Sofia Harjula, käsittelyssä puolivuotiskatsaus, talousarvion lähetekeskustelu sekä vesihuollon vapautushakemukset.

 25.8. Kaupunginhallitus

 Paikalla Salla Penttinen, käsittelyssä lautakuntien puolivuotiskatsaukset, hallintosääntöjen päivittäminen sekä valtuustoaloite Ylöjärven kaupungin hakemisesta osaksi Luontoviisaat kunnat-verkostoa.

 26.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta

 Paikalla Veeti Kyllönen, käsittelyssä talousarvion lähetekeskustelu.

 27.8. Tekninen lautakunta

 Paikalla Niilo Karukka, käsittelyssä Siltatien yhtenäiskoulun kolmannen vaiheen urakoitsijan valinta, kiertoliittymä Kuruntielle Asuntilan kohdalle sekä valtuustoaloite paahtavan helteen torjumiseksi päiväkotien pihoilta.