Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Esityslista 10.09.2025/Asianro 56


Kokousasian teksti

 

Kokoomuksen varavaltuutettujen täydentäminen

 

Keskusvaalilautakunta 10.09.2025    

   

 

 

Valmistelija: Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Seloste ja perustelut: Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 2.6.2025 § 82 päättänyt myöntää Kokoomuksen 3. varavaltuutettu Jenni Kulmalalle eron varavaltuutetun tehtävästä.

 

 Kuntalain 17 §:n 2 momentin mukaan, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

 Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään Kokoomuksen valtuustoryhmälle uuden varajäsenen valtuustoon.

 

 Kokoomukselle on määrättävä varavaltuutetuksi vuonna 2025 toimitetuissa kuntavaaleissa valitsematta jääneistä ehdokkaista Venla Haataja, äänimäärä 37, vertailuluku 148,478.

 

Toimivalta:  Kuntalaki 17 §

 

 Lisätietoja päätöksestä:  Keskusvaalilautakunnan sihteeri Kirsi Riihioja, p. 050 524 3371, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää määrätä Kokoomuksen varavaltuutetuksi Venla Haatajan, äänimäärä 37, vertailuluku 148,478.

 

Päätös: