RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Keskusvaalilautakunta
Esityslista 10.09.2025/Asianro 54
Suomen Kataja ry:n varavaltuutettujen täydentäminen
Keskusvaalilautakunta 10.09.2025
235/00.00.01/2025
Valmistelija: Keskusvaalilautakunnan sihteeri
Seloste ja perustelut: Kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 8.9.2025 § 92 Suomen Kataja ry:n varavaltuutettu Inga-Mari Lehden eroanomusta luottamustehtävistä.
Kuntalain 17 §:n 2 momentin mukaan, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Mikäli kaupunginvaltuusto päättää myöntää Lehdelle eron, keskusvaalilautakunnan tulee määrätä Suomen Kataja ry:n valtuustoryhmälle uusi varajäsen valtuustoon.
Suomen Kataja ry:lle on määrättävä varavaltuutetuksi vuonna 2025 toimitetuissa kuntavaaleissa valitsematta jääneistä ehdokkaista Panu Koski, äänimäärä 37, vertailuluku 139,000.
Toimivalta: Kuntalaki 17 §
Lisätietoja päätöksestä: Keskusvaalilautakunnan sihteeri Kirsi Riihioja, p. 050 524 3371, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Puheenjohtaja
Päätösehdotus: Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Päätös: