Dynasty tietopalvelu
Yljrven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 141



Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite monialaisen metsänhoitosuunnitelman laatimisesta Ylöjärven kaupungin omistamiin metsiin

 

Kaupunginvaltuusto 03.03.2025 § 31 

 

 

 ”Luonnon näkökulmasta metsää on mahdoton omistaa ja metsä pärjää mainiosti ilman hoitoa. Ylöjärven kaupunki joka tapauksessa hallinnoi melko mittavaa metsämassaa ja siitä halutaan toisinaan myös taloudellista hyötyä. Viimeisimmän tiedon valossa, olisi tarpeen tarkastella uudelleen toimintatapoja kaupungin hallinnoimien metsäalueiden osalta.

 

 Metsät tulee nähdä monimuotoisina lajiympäristöinä, sen vuoksi niiden käsittelyssä, hoidossa ja kehitystyössä tulee ottaa huomioon useita eri osa-alueita pelkän puuntuotannon rinnalle. Tämän takia ehdotamme, että kaikille Ylöjärven kaupungin omistamille metsäalueille laaditaan monialainen hoitosuunnitelma.

 

 Metsäsuunnitelman tavoitteena tulee olla talouden rinnalla ekologisesti, ilmastollisesti ja sosiaalisesti kestävänä harjoitettu metsätalous. Ilmastotavoitteet ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen merkitsevät huomion kiinnittämistä toimenpiteiden ja keinojen valintaan. Silloin puuntuotanto ei aiheuta kohtuutonta haittaa metsäekosysteemille, ilmastolle eikä ihmisille.

 

 Suunnitelma ohjaa metsien hoitoa ja hakkuita kaupungin hallinnoimilla metsäalueilla. Suunnitelmaan kootaan suositus metsänhoitotöistä ja hakkuista sekä niiden tulo- ja menoarvioista kymmenen vuoden ajaksi. Monialaisessa metsänhoitosuunnitelmassa tulee käydä ilmi talousmetsien osalta istutus, harvennushakkuu, päätehakkuu ja hoitosuunnitelma, suojelualueet ja niiden suoja-alueiden suuruus sekä kaavoitus- ja voimalahankkeiden suunnitelmat.

 

 Elinympäristöjen heikentyminen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat myös taloudellinen uhka. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitseminen ovat osa riskienhallintaa ja metsäomaisuuden vastuullista hoitoa. Vastuullinen ja kestävä metsätalous edellyttää kattavaa näkemystä metsäluonnon tilasta sekä metsätaloudessa käytettävien toimintatapojen seurauksista. Joissain kohdin on perusteltua ylittää lain minimivaatimukset esim. suojavyöhykkeiden laajuuden ja lahopuiden määrän osalta.

 

 Huolellisesti laaditulla monialaisella metsänhoitosuunnitelmalla vastaamme tulevaisuuden odotuksiin ja haasteisiin ympäristön monimuotoisuuden osalta.

 

 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ym.”

 

Toimivalta: Hallintosääntö 32 §

 

Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 17.03.2025 § 88 

 

 

Toimivalta: Hallintosääntö 32 §

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 30.09.2025 § 141  

149/10.03.01.01/2025  

 

 

Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Seloste ja perustelut: Tekninen lautakunta vastaa monilta osin kaupungin metsiin liittyvistä omistajatehtävistä. Käytännön toimenpiteistä vastaa yhdyskuntatekniikan vastuualue.

 

 Metsien käytön suunnittelun osalta on yhdyskuntatekniikan vastuualueella käynnistetty metsäsuunnitelmien laatiminen yhdeksi asiakirjaksi. Metsäsuunnitelman laatiminen on kilpailutettu keväällä 2025. Metsäsuunnitelmien laatimisen aikatauluun vaikuttaa keskeisesti vuodenajat minkä vuoksi hankinta on aikataulutettu valmistuvaksi vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä. Hankintaan sisältyy muun muassa luontokohteiden selvittämistä, joka toteutetaan sulana aikana keväästä 2026 alkaen siten, että niiden tiedot ehtivät mukaan lopulliseen suunnitelmaan. Laadittavassa suunnitelmassa on edellytetty huomioitavaksi muun muassa luonnon monimuotoisuus, ekosysteemien toiminta ja luonnonvarojen uusiutumiskykyjen säilyvyys. Hankittuun metsäsuunnitelmaan edellytetään sisällytettävän myös laaja keinovalikoima erilaisia metsän käyttö- ja hakkuutapoja.

 

Toimivalta: Hallintosääntö § 118

 

Lisätietoja päätöksestä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383,

 ari.jokihaara@ylojarvi.fi.

 

Esittelijä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 

 Henrik Pajunen poissa kokouksesta 19:56 – 19:58 pykälän käsittelyn aikana.

 

 Arttu Karukka poissa kokouksesta 19:59 – 20:00 pykälän käsittelyn aikana.