RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 135
Hankintaoikaisuvaatimus / Metsäsuunnitelman laatiminen, laatijan valinta
Tekninen lautakunta 30.09.2025 § 135
298/02.08.00/2025
Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara
Seloste ja perustelut: Kaarlo Peltomaa Tmi on toimittanut Ylöjärven kaupungille 26.8.2025 hankintaoikaisuvaatimuksen, jossa vaatii oikaisua Kaupunkirakennejohtajan 13.8.2025 § 37 tekemään hankintapäätökseen.
Ylöjärven kaupungin yhdyskuntatekniset palvelut on kilpailuttanut metsäsuunnitelman laatimisen Ylöjärven kaupungin metsäalueille. Tarjouspyyntö julkaistiin 12.6.2025 sähköisen Cloudia Tarjouspalvelun kautta ja tarjousten jättöaika päättyi 8.8.2025 klo 12. Tarjousten jättöaikaan mennessä saatiin kuusi (6) tarjousta. Tarjouksen jättivät CareliaForest Consulting Oy, Innofor Finland Oy, Metsäavain Oy, Metsänterä Oy, Metsätoimisto Junnila Oy ja Peltomaa Kaarlo Tmi.
Tarjousten vertailun pohjalta kaupunkirakennejohtaja on tehnyt hankintapäätöksen, jonka mukaan Ylöjärven kaupungin metsäsuunnitelman toimittajaksi valittiin Metsäavain Oy kokonaishintaan 36 700 €, alv 0 %. Tarjousten vertailussa hinnan osuus oli 40 % ja laatutekijöiden osuus 60 %. Laatutekijöinä arvioitiin työsuunnitelman sisältö ja tehtävän suorittamisen kuvaus, yhteydenpito, aikataulu, kokoukset ja maksuerien kohdistuminen hankkeen ajalle sekä pääsuunnittelijan/vastuuhenkilön referenssit.
Hintavertailussa eniten pisteitä on saanut Kaarlo Peltomaa Tmi halvimpana tarjoajana. Hankintapäätöksessä valituksi tullut Metsäavain Oy:n oli hintapisteiden jälkeen kolmas. Metsäavain Oy:n laatupisteet puolestaan arvioitiin parhaimmiksi ja Kaarlo Peltomaa Tmi oli laatupisteiden osalta järjestyksessä kuudes.
Hankintayksikkö on ennen tarjouspyynnön julkaisua arvioinut tarjottavan metsäsuunnitelman laatimisen kustannukset muun muassa sen selvittämiseksi, miten tarjoukset oletettavasti sijoittuvat hankintalain rajojen suhteen. Hankinta julkaistiin kansallisena hankintana sähköisen Cloudia Tarjouspalvelun kautta ja tarjousmenettely oli kaikille avoin.
Kaarlo Peltomaa Tmi on jättänyt hankintapäätöksestä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen mukaan viranhaltijapäätöksen perusteena on lukuisia epätarkkuuksia ja väärinkäsityksiä, jotka ovat aiheuttaneet kokonaispisteisiin huomattavan vääristymän. Kaarlo Peltomaa Tmi katsoo, että tarjouksellaan on perusteet voittaa tarjouskilpailu.
Oikaisuvaatimuksen tekijän näkemys on, että tarjouksista ei löydy sellaista sisällöllistä eroa, joka antaisi aihetta antaa esimerkiksi kolmelle kalleimmalle tarjoajalle nelinkertaisen pistemäärän Peltomaan tarjoukseen nähden. Lisäksi Peltomaa esittää, että Kaarlo Peltomaa Tmi suositteli Ylöjärven kaupungille lisäksi erillisen metsästrategian pohjaksi luotavaa metsien käytön simulointia eri käsittelyvaihtoehdot ja että muut työsuunnitelmat eivät tarjonneet vastaavaa optiota.
Oikaisuvaatimusta perustellaan myös sillä, että jotkut tarjoajat eivät olleet sitoutuneet kartoittamaan luontokohteita tarjouspyynnön mukaisesti 31.1.2026 mennessä ja että osan tarjoajista luontokohteiden kartoitusta ei voida pitää luontokohteiden kartoittamisena ja että tilaajalla olisi jo nyt käytettävissään julkinen aineisto luontokohteista.
Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan muutosta myös yhteydenpidon pisteytykseen perusteena, että Kaarlo Peltomaa Tmi lisäksi sitoutuu esittämään tulokset ylimääräisessä kokouksessa luottamushenkilöille tai sidosryhmille ja että tällaista optiota ei sisältynyt muihin tarjouksiin. Koska Kaarlo Peltomaa Tmi on työsuunnitelmassa osoittanut sitoutuvansa lähikokouksina vähintään kolmeen työpalaveriin työn aikana, kahteen loppupalaveriin ja jatkuvaan tarvittavaan yhteydenpitoon, Kaarlo Peltomaa Tmi:lle kuuluisi oikaisuvaatimuksen mukaan vähintään sama pistemäärä kuin monille muillekin tarjoajille.
Aikataulun osalta oikaisuvaatimuksessa esitetään, että Kaarlo Peltomaa Tmi olisi tullut saada paremmat pisteet, sillä tarjouksessa Kaarlo Peltomaa Tmi sitoutui toimittamaan myös luontokohdetiedot 31.1.2026 mennessä, vaikka esittikin, että tilaajan kannalta parempi olisi näiden tietojen luovuttaminen vasta 31.4.2026. Kaarlo Peltomaa Tmi sitoutuu tarjoajista ylivoimaisesti nopeimpaan aikatauluun. Koska nopeaa työn suorittamista ei voida pitää tilaajan kannalta haittana, Kaarlo Peltomaa Tmi:n tulisi saada aikataulutuksesta vähintään sama pistemäärä muiden tarjoajien kanssa, kirjoitetaan oikaisuvaatimuksessa.
Kokousten osalta oikaisuvaatimuksessa esitetään muun muassa, että Peltomaa Kaarlo Tmi lisäksi sitoutuu esittämään tulokset ylimääräisessä kokouksessa luottamushenkilöille tai sidosryhmille ja että osissa tarjouksista ei ole mainintaa, onko kokoukset etä- vai läsnäolokokouksia. Oikaisuvaatimuksen mukaan koska Kaarlo Peltomaa Tmi on työsuunnitelmassa osoittanut sitoutuvansa lähikokouksina vähintään kolmeen työpalaveriin työn aikana, kahteen loppupalaveriin ja jatkuvaan tarvittavaan yhteydenpitoon, Kaarlo Peltomaa Tmi:lle kuuluu vähintään sama pistemäärä kuin muun muassa Metsäavain Oy:lle ja Innofor Finland Oy:lle.
Maksuerien osalta pisteytystä vaaditaan muutettavaksi, koska Kaarlo Peltomaa Tmi oli oikaisuvaatimuksen mukaan tarjoajista ainoa, joka sitoutui laskuttamaan työn vasta työn valmistuttua. Tilaajan näkökulmasta tämän parempaa tarjousta ei maksuehdoista voi oikaisuvaatimuksen mukaan saada, joten se tulisi oikaisuvaatimuksen mukaan huomioida pisteytyksessä Kaarlo Peltomaa Tmi:n hyväksi.
Tarjousten vertailu
Hankintalain mukaan tarjouksista on valittava kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisen edullisuuden määrittämiseksi on tarjousvirtailussa käytetty hinnan lisäksi myös laadullista vertailua sekä soveltuvuuteen liittyviä ehtoja. Asiantuntijapalvelujen hankinnoissa on käytetty laadullista vertailua, jonka osuus pisteytyksestä on ollut 60 %. Jaottelu on koettu toimivaksi ja useimmiten kyseiselä jaottelulla halvin tarjous ei välttämättä tule valituksi, vaan laadulla on tosiasiallista painoarvoa. Käytetyllä laadullisella arvioinnilla pyritään saamaan selvyyttä siihen, onko tarjouspyyntö ymmärretty oikein ja saako tilaaja sellaisen tuotteen, jota ollaan hankkimassa sekä onko hintatarjousta tehdessään toimittaja jo miettinyt ja suunnitellut, miten tarjottava työ tehdään ja kuljetetaan läpi vaatimuksineen koko hankinta-ajan. Tarjouspyynnössä ja viimekädessä sopimuksessa on eräpäivä, mihin mennessä työ on tehtävä vaaditun sisältöisenä. Hyvin tavoitteeseen pääsemiseksi toimittajalla on jo tarjousvaiheessa hyvä olla tehtynä työvaiheiden yleispiirteinen suunnittelu siitä, miten työ tehdään. Hyvällä työn suunnittelulla jo tarjousvaiheessa on vaikutusta lopputuotteen sisältöön, aikatauluun, kokouksiin ja yhteydenpitoon. Myös maksuerien suunnittelu on tarpeen, koska on kohtuullista olettaa, että toimittaja voi tarvita rahaliikennettä jo työn aikana varmistaakseen oman toimintakykynsä ja edelleen oman maksuvalmiutensa. Kaupungin näkökulmasta voi olla myös tarkoituksenmukaisempaa, mikäli hankintakustannukset jakautuvat useammalle kuin yhdelle vuodelle, kunhan maksuerät tulevat maksuun vasta toimitetun ja todennetun työn tuloksien jälkeen.
Työsuunnitelma sisältää usein kuvauksen siitä, miten ja missä järjestyksessä ja milloin eri työvaiheet toteutetaan. Myös Kaarlo Peltomaa Tmi:n tarjouksen työsuunnitelma tarjoaa laajasti erilaisia vaihtoehtoja. Käytännössä vaihtoehtojen runsaus johtaa siihen, että työsuunnitelmassa lopulta edellytetään tilaajan päättävän, miten työ tehdään eikä työsuunnitelma anna tilaajalle käsitystä toimittajan työn suunnitellusta etenemisestä.
Mahdollisimman nopean aikataulun esittäminen, jossa työ olisi valmis jo jopa tammikuussa 2026 ei myöskään ole tavoitellun lopputuloksen kannalta eduksi, vaan päinvastoin. Esitetty aikataulu ei ole yksikäsitteinen ja se tekisi muun muassa vuoden 2026 kasvukaudelle suunnitellut luontoselvitykset tarpeettomiksi tai ainakaan niiden tulokset eivät päätyisi metsäsuunnitelmaan.
Tarjouksessa ei erikseen tarvitse sitoutua myöskään tilaajan määrittelemiin välitavoitteisiin, vaan välitavoitteet ovat tarjouspyynnön perusteella kiinteä osa hankintaa ja tulevat kirjatuksi myös sopimukseen.
Tilaaja on tarjouspyyntöä tehdessään jo suunnitellut suunnitelman nähtävillä olon ja hyväksymismenettelyn. Tarjottu optio esittelystä luottamushenkilöille ja muille ei ole pisteytysperuste eikä anna lisäarvoa, minkä perusteella tarjousta olisi sillä perusteella pitänyt arvioida muita paremmaksi. Mikäli tälle olisi ollut tarvetta, se olisi sisällytetty vaatimuksena tarjouspyyntöön.
Erilaisia tarjottuja optiota ei ole tarjouksessa arvostettu, koska optio eivät ole pisteytysperuste. Tarjouspyynnössä on mainittu tuote ja sen sisältövaatimukset, minkä tilaaja haluaa tehtäväksi. On todennäköistä, että myös muilla tarjoajilla olisi tarjota vastaavia optioita, mikäli vastaavat optiomahdollisuudet olisi mahdollistettu tarjouspyynnössä.
Kokonaisuutena tarjous on saanut alhaiset laatupisteet, koska tarjouksen työsuunnitelmasta ei muodostu selkeätä kuvaa työn etenemisestä ja tuotettavasta sisällöstä. Työsuunnitelma on erityisen sekava työn valmistumisajankohdan ja erityiskohteiden osalta eikä sovi aikataulullisesti metsäsuunnitelman laatimisen kokonaisuuteen. Työsuunnitelma jättää aikatauluun liittyen myös epäselväksi, onko maastotyöt mahdollista tehdä talvella 2025–2026 vai onko niitä tarkoitus tehdä ollenkaan, sillä tarjouksen on esimerkiksi kirjattu ehto talven 2025–2026 vähälumisuudesta. Vähälumisuutta ei ole määritelty eikä toisaalta tehty aikataulusuunnitelmaa siitäkään, mikäli talvi ei ole vähäluminen. Yhteydenpito ja kokoukset tukeutuvat tilaajan toiveisiin eikä niillä ole sidoksellisuutta omaan työnsuunnitteluun. Maksuerien esittämisestä on annettu tarjoajalle kyseisen kohdan mukaiset maksimipisteet.
Toimivalta: Hallintosääntö § 80, § 118
Lisätietoja päätöksestä: Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383,
ari.jokihaara@ylojarvi.fi
Liitteet: Tarjouspyyntö
Oheismateriaalit: Oikaisuvaatimus
Tarjous Kaarlo Peltomaa Tmi
Vertailutaulukko
Perustelumuistio
Esittelijä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara
Päätösehdotus: Tekninen lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen selosteosan mukaisin perustein.
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----