RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 87
Opiskeluhuollon kunnallinen ohjausryhmä lv. 2025-2027 / kasvatus- ja opetuslautakunnan edustajan ja varaedustajan nimeäminen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 26.08.2025 § 87
369/12.00.01/2025
Valmistelija: Perusopetuksen johtaja Tarja Suhonen
Seloste ja perustelut: Oppilas- ja opiskeluhuoltolain 14 §:n mukaisesti Ylöjärvellä on toiminut opiskeluhuollon kunnallinen ohjausryhmä 1.8.2014 alkaen. Ryhmän tehtävänä on vastata opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista.
Ryhmä kokoontuu lukuvuoden aikana vähintään neljä kertaa. Kokoukset pyritään järjestämään syys- ja marraskuussa sekä helmi- ja huhtikuussa. Viime lukuvuonna kokousten ajankohta sijoittui aamupäiviin, mikä on osoittautunut helpoiten järjestettäväksi ajankohdaksi.
Ylöjärvellä ryhmässä puheenjohtajana toimii perusopetuksen johtaja. Lisäksi ryhmässä on edustaja kasvatus- ja opetuslautakunnasta, nuorisopalveluista, varhaiskasvatuksesta, perusopetuksen rehtoreista, huoltajista ja Pirkanmaan hyvinvointialueen opiskeluhuollosta sekä mahdollisuuksien mukaan oppilasedustaja. Ryhmän jäsenet nimetään kahdeksi vuodeksi kerrallaan, joten lautakunnan edustaja sekä hänen varaedustajansa nimetään kasvatuksen ja opetuslautakunnan kokouksessa lukuvuosiksi 2025-2026 ja 2026-2027.
Toimivalta: Hallintosääntö 94 §
Lisätietoja päätöksestä: Perusopetuksen johtaja, Tarja Suhonen, p. 050 342 2602, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus: Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää nimetä opiskeluhuollon kunnallisen ohjausryhmän kasvatus- ja opetuslautakunnan edustajan ja varaedustajan lukuvuosille 2025-2027.
Päätös: Kasvatus- ja opetuslautakunta nimesi yksimielisesti päätösehdotuksesta poiketen edustajat ja varaedustajat lukuvuosille 2025-2026, 2026-2027, 2027-2028 ja 2028-2029 seuraavasti:
Lukuvuosi Edustaja Varaedustaja
2025-2026 Sami Rantanen Susanna Grönlund
2026-2027 Sami Rantanen Susanna Grönlund
2027-2028 Susanna Grönlund Sami Rantanen
2028-2029 Susanna Grönlund Sami Rantanen