Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 92


Kokousasian teksti

 

Viranhaltijoiden päätösluettelot

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 26.08.2025 § 92  

   

 

Seloste ja perustelut: Kuntalain 92 §:n, hallintosäännön 16 ja 17 §:ien sekä koulutuslautakunnan päätöksen 9.4.2013 § 43 mukaan (kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttäminen ja rajoittaminen) kasvatus- ja opetuslautakunnalle on toimitettu seuraavat päätösluettelot:

 

Sivistysjohtajan päätökset

18.6.2025 § 69

Vuorentaustan koulun teknisen työn koneet

23.6.2025 § 70

Hankintapäätös työajanhallinta- ja työvuorosuunnittelujärjestelmästä sivistysosastolle

4.7.2025 § 71

Vuorentaustan koulun teknisen työn koneiden kilpailuttamisen keskeyttäminen

16.6.2025 § 66

Toisen tehtävän hoitaminen omien tehtävien ohella

18.6.2025 § 67

Peruskoulun luokanopettajan viran (vakanssinumero 99411071) sijoituskoulun muutos 1.8.2025 alkaen

18.6.2025 § 68

Toisen tehtävien hoitaminen omien tehtävien ohella

5.8.2025 § 72

Neljän koulunkäynnin ohjaajan toimen täyttäminen 4.8.2025 alkaen (vakanssinumerot 09426074, 20426085, 99426062 ja 99426073)

18.8.2025 § 73

Kurun yhtenäiskoulun vararehtorin nimeäminen ajalle 1.8.2025-31.7.2026

18.8.2025 § 74

Siivikkalan koulun vararehtorin nimeäminen 1.8.2025 alkaen

18.8.2025 § 75

Vahannan koulun vararehtorin nimeäminen ajalle 1.8.2025-31.7.2026

 

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus: Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää

  1. merkitä päätösluettelot tiedoksi ja
  2. ettei luetteloista ilmeneviä päätöksiä oteta toimielimen käsiteltäväksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 -----

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.38.