RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 92
Eroaminen varavaltuutetun tehtävästä
Kaupunginhallitus 25.08.2025 § 270
Valmistelija: hallintojohtaja Antti Pieviläinen
Seloste ja perustelut: Inga-Mari Lehti on jättänyt eroanomuksen varavaltuutetun tehtävästä henkilökohtaisista seikoista johtuen. Eroanomus on nähtävänä kokouksessa.
Lehti on Suomen Kataja ry:n 2. varavaltuutettu.
Kuntalaki
70 § Suostumus luottamustoimeen ja ero luottamustoimesta
-----
Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
-----
Vaalilaki 93 § Varavaltuutetut
Varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä.
Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.
Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.
Toimivalta: Kuntalaki 14 §
Lisätietoja päätöksestä: hallintojohtaja Antti Pieviläinen, p. 040 133 1593, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää myöntää Inga-Mari Lehdelle eron varavaltuutetun tehtävästä.
Päätös: Hyväksyttiin.
Kaupunginvaltuusto 08.09.2025 § 92
235/00.00.01/2025
Toimivalta: Kuntalaki 14 §
Lisätietoja päätöksestä: hallintojohtaja Antti Pieviläinen, p. 040 133 1593, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Kaupunginhallitus ehdottaa:
Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Inga-Mari Lehdelle eron varavaltuutetun tehtävästä.
Päätös: Hyväksyttiin.