Dynasty tietopalvelu
Ylöjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 104



Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite vuorovaikutuksen lisäämisestä valtuustoaloitteiden valmistelussa

 

Kaupunginvaltuusto 08.09.2025 § 104  

396/00.01.03/2025  

 

 â€ťKuntalain 23 §:n mukaisesti jokaisella valtuutetulla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tarkoituksena on tuoda valtuuston käsiteltäväksi uusia ideoita ja avauksia, joista valtuusto tekee poliittiset päätökset.

 

 On ollut keskustelua siitä, että samasta aihepiiristä saatetaan lyhyen ajan sisällä tehdä useampia aloitteita. Tämä kertoo osaltaan siitä, että aloitteiden vastaukset eivät aina täysin kohdennu siihen tietoon ja näkökulmaan, jota aloitteen tekijä on tarkoittanut.

 

 Tilannetta voitaisiin kehittää lisäämällä vuorovaikutusta heti aloitteen jättämisen jälkeen. Yksi toimiva käytäntö olisi, että aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja ja valmistelusta vastaava viranhaltija käyvät lyhyen keskustelun aloitteen tavoitteista ja siitä, millaiseen kysymykseen valmistelulla erityisesti haetaan vastausta. Tämä ei muuttaisi viranhaltijan riippumattomuutta valmistelijana, mutta auttaisi kohdentamaan vastauksen paremmin aloitteen tekijän tarkoittamaan kysymykseen. Tällä tavoin voitaisiin myös tuottaa uusia näkökulmia aloitteeseen. Tällainen käytäntö on käytössä esim. Kangasalla.

 

 Ehdotamme, että Ylöjärvellä otetaan käyttöön menettely, jossa aloitteen valmistelun alussa järjestetään yhteydenotto aloitteen ensimmäisen allekirjoittajan ja valmistelijana toimivan viranhaltijan välillä. Menettelyn tavoitteena on:

 

 â€˘ varmistaa, että vastaukset kohdentuvat oikein,

 â€˘ vähentää päällekkäisten aloitteiden tekemistä samasta aiheesta,

 â€˘ tehostaa valmistelua ja päätöksentekoa sekä

 â€˘ lisätä avoimuutta ja vuorovaikutusta valtuutettujen ja viranhaltijoiden välillä.

 

 Vastaukseen toivomme liitettävän myös Kangasalta saatuja kokemuksia, sikäli kuin niitä on saatavilla.

 

 Keskustan valtuustoryhmä”

 

Toimivalta: Hallintosääntö 32 §

 

Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.